Mistä saisimme uuden luonnon

10. Mistä saisimme uuden luonnon, vanha on kadotettu

Mistä saisimme uuden luonnon kun vanha on kadotettu

Lagoksen toreille, eikä omistajaa ole löydetty miltään

suunnalta. Vai onko kenties niin, ettei ole olemassa

mitään jota voisi luonnoksi kutsua, pelkästään vaihtuvia

mielen tiloja, muotoja ja poseerauksia, joita tehdään kadulla

kesken kävelyn, eikä jalkojen liike siitä miksikään muutu

puhumattakaan siitä että se häiriintyisi vaikka vauhti olisi

yhtäkkiä kymmenen kertaa tavallista nopeampi ja askelet

askeltaisivat tiellä, maalla, meressä, kasvuston keskellä,

kaikkialla, minne ihmisen tiet ovat historian aikana maasta

toiseen vieneet. Eikä mitään luontoa koskaan ole ollutkaan,

koska sen liikkeet muuttivat paikkaa sitä mukaa kun kokija

eteni torilla kojulta toiselle, banaanilastujen myyjä otti muutamia

juoksuaskeleita eteenpäin autojonossa pussikasa kädessään

löytääkseen sen joka halusi hänen lastujaan, nälkäisen tai

janoisen automatkustajan, jolle oli kehittynyt luonnollinen

tarve, johon hän myymillään tuotteilla pystyi vastaamaan

heti. Ja näin jokaisella ihmisellä tässä likaisten katuojien ja

roskien täyttämässä maassa oli oma tehtävänsä, eikä kenenkään

tarvitse tieten tahtoen tunkeutua laittomasti, salaa ja vaivihkaa

kenenkään taloon joka yksinäisenä, rullaverhot alhaalla uinuu

keskellä rauhallista asuinkorttelia, kuin odottaen että joku

ottaisi kontaktin taloon jonka omistajien sosiaaliekonominen

asema ei jää kenellekään epäselväksi prameuden ja yltäkylläisyyden

keskellä. Toisaalla kuljetaan vilkkaasti painavien myyntikuormien

kanssa odottaen edes yhden ostajan kohtaamista; tällä välin

alasvedettyjen rullaverhojen omistaja on tehnyt luultavasti

miljoonakaupat sujuvan supliikkinsa ansiosta ulkomailla jonne

hän on taas kerran matkustanut, eikä tämä painavien lastien

kuljettaja koskaan tule tapaamaan tätä suljettujen verhojen takana

asuvaa kollegaansa, jonka toiminta vain liikkuu huomattavasti

suuremmissa volyymeissä. Katukauppias tuskin tuntee edes sanaa

volyymi, hän puhuu yksinkertaisin, selkeästi ymmärrettävin sanoin,

eikä aina edes puhu, koska puhe kuluttaa energiaa, joka hänen

on hyödynnettävä kaikki vielä kun jaksaa. Juuri nyt hän ei jaksaisi

mutta väsymystään ei voi näyttää kadulla joka johtaa toiselle kadulle,

jonossa joka johtaa toiselle jonolle, keskellä autojonoja joiden keskellä

kauppiaat kamppailevat siitä kuka saa myytyä juuri omaa tuotettaan

autojonossa ohi mataville matkustajille joille on oikeastaan aivan

samantekevää keneltä he lopulta mitäkin ostavat aivan kuten meille

merkitsee, mihin myymälään astumme kuluttamaan kahdeksan

tunnin päivän aikana ansaitsemamme palkan, joka sittenkin on

satakertainen näiden katumyyjien samana aikana ansaitsemaan

palkkaan verrattuna. Eikä jono liiku nopeasti, niin kuin nämä lauseet

matavat pitkin rivejä kuin etanat, autot pysyvät hitaissa riveissä

joiden välissä puikkelehtivat nopeat myyjät tuotteidensa kanssa

mielessään toive siitä, että joku kevyesti kättään heilauttamalla

kutsuisi hänet luokseen kuin elokuvassa kenties

Comments

Popular posts from this blog

Kirjallisuus, valta ja vastuu -keskustelu huomenna

Sosiaalinen erakko

Surullisen hahmon ritari