Kohta ei enää tarvitse kääriytyä kymmeneen huopaan ja pukea päälle kaikkia
vaatteita, jotka olen mukaan raahannut, kohta ei ole yhtään ränsistynyttä
seinää ympärillä, vain kieltoja, joita haluan noudattaa, kohta ei ole
vapautta, joka jossain vaiheessa muuttuu kielloiksi.

Miksi koskaan ei ole hyvin? Ehkä mielen maisema liikkuu mukana niin kuin
vaatteet, joita päällämme kannamme, ehkä sen löytämiseen ei tarvita matkoja,
vain yksi hyvä paikka, joka muuttaa joka kerta kun sen toisenlaiseksi
kuvittelee, välillä Portugaliksi, tuoksi Pikku-Venäjäksi, välillä Suomeksi,
tuoksi hygieeniseksi sääntöjen hajuttomaksi maaksi.

Kohta olen taas Suomessa.

Comments

Popular posts from this blog

Kirjallisuus, valta ja vastuu -keskustelu huomenna

Sosiaalinen erakko

Malawi folk-tale