Etelä-Aasian ihmiskauppa

Kansalaisjärjestöt ihmiskauppaa vastaan Etelä-Aasiassa

Kansalaisjärjestöjen rooli on suuri ihmiskaupan vastaisessa taistelussa Etelä-Aasiassa. Järjestöt keräävät tietoa, josta on hyötyä hallituksille, kansalaisille ja ihmiskauppaa vastaan taistelevalle YK:lle.

Aasian kansalaisjärjestöjen konkreettisiin saavutuksiin kuuluu naiskaupan vastaisen liiton (Coalition Against Trafficking Women, CATW) perustaminen. Liittoon kuuluu kaikkiaan 140 kansalaisjärjestöä ja se on saanut aikaan uuden YK-protokollan, ensimmäisen luonnoksen kansainväliseksi ihmiskauppaa koskevaksi lainsäädäntösuositukseksi.

-Kansalaisjärjestöjen osallistuminen ihmiskaupan vastaiseen toimintaan on suhteellisen uusi asia, joten toiminnassa on vielä puutteita. Tällä hetkellä keskitytään tiedottamiseen, ei uhrien kotiuttamiseen tai avustamiseen, jotka edellyttävät rahaa ja erityisosaamista, kertoo Aasian ihmiskauppaan perehtynyt Faisal Yousaf.

Siitä huolimatta Etelä-Aasian kansalaisjärjestöt ovat onnistuneet saamaan aikaan pienillä resursseilla yleismaailmallisia toimintamalleja.

-Etelä-Aasiassa ihmiskauppa on sekä kehitys- että rikosoikeudellinen ongelma. Suurin osa Etelä-Aasiasta kaapatuista ihmisistä joutuu Lähi-Itään.

Pakistan joutui Yhdysvaltojen ulkoministeriön mustalle listalle vuonna 2001, koska maa ei ole pystynyt taistelemaan ihmiskauppaa vastaan. Maaliskuussa 2005 Yhdysvallat uhkasi Intiaa talouspakotteilla, jos se ei onnistu puuttumaan ongelmaan.

Bangladeshistä on kaupattu noin 300000 ihmistä Intiaan ja 200000 Pakistaniin. 100000-200000 nepalilaista naista ja tyttöä työskentelee Intian seksiteollisuudessa. Pieni määrä lapsia ja naisia on kaapattu Bangladeshin kautta Burmaan ja Intiaan. Nuoria poikia viedään arabimaihin kamelien ohjastajiksi kamelien juoksukilpailuihin.

Hallitukset tunnustavat ongelman

Etelä-Aasian hallitukset ovat vasta viime aikoina alkaneet tunnustaa ihmiskaupan olevan globaali ongelma. Noin kymmenen edeltävän vuoden aikana aihe oli pysynyt tutkimattomana; vasta muutaman viime vuoden aikana ihmiskauppaa ollaan alettu torjumaan kansallisilla ja alueellisilla toimenpiteillä.

-Ongelmia riittää silti. Ihmiskaupasta ei ole tarpeeksi tutkimustietoa, ihmiset eivät tiedä paikallisista ongelmista, uhrien oikeudellinen suojelu on epätäydellistä, hallitukset eivät ole sitoutuneet ongelmien ratkaisuun, lakien täytäntöön panossa ja valvonnassa on ongelmia.

Toisaalta Etelä-Aasian maiden hallitukset ovat säätäneet uusia lakeja, konkretisoineet tiedotuskampanjoita, kehittäneet koulutusohjelmia poliiseille ja maahanmuutto- sekä oikeusviranomaisille, luoneet kansallisia toimintayksikköjä ja –suunnitelmia uhrien inhimilliseen kohteluun. Ihmiskaupan vastaiset aloitteet ovat keskittyneet ehkäisyyn, suojeluun, pelastukseen, kotouttamiseen ja kotiuttamiseen.

-Aukkoja on kuitenkin edelleen. Eri alueilla on erilaisia, rinnakkaisia ihmiskaupan vastaisia ohjelmia – yhteinen alueellinen strategia puuttuu. Avustusjärjestöjen tukemat ohjelmat keskittyvät auttamaan vain tiettyjä maita: esimerkiksi USAIDin tukema SARI/Q keskittyy ihmiskaupan vastaiseen työhön Nepalissa, Intiassa, Bangladeshissa ja Sri Lankassa. Kansalaisjärjestöt eivät myöskään koordinoi työtään vielä tarpeeksi yhdessä, ja vain 10 250 organisaatiosta huolehtii uhrien kotiuttamisesta.

Myös lapsikauppaan johtavat ongelmat, köyhyys, työttömyys, siirtolaisuus, lukutaidottomuus, tiedon puute, puutteellinen lainsäädäntö ovat pitkälti ratkaisematta Etelä-Aasiassa.

Intia on Etelä-Aasian maista pisimmällä ihmiskaupan vastaisessa taistelussa. Siellä kansalaisjärjestöt saivat painostuksellaan hyväksytyksi ihmiskaupan vastaisen lain, The Maharashtra Central of Organized Crime Actin vuonna 1999. Lisäksi neljä kansalaisjärjestöä vastaa Childline-projektista, johon kuuluu muun muassa ympäri vuorokauden toimiva puhelinlinja.

Naisasianajajien liitto on perustanut Bangladeshiin 13 toimistoa seuraamaan ihmiskauppatapauksia ja antamaan oikeusapua uhreille. Nepalin ihmisoikeuskomissio ja naisten asioiden ministeriö perustivat yhdessä nais-ja lapsikauppaa esittelevän toimiston vuonna 2002. Naiset voivat tuoda esiin kaltoinkohtelua myös Naisten Oikeus Foorumilla. Pakistanissa on kampanjoitu erityisesti pikkupoikien naapurimaihin välittämisen estämiseksi. Insar Burney Welfare –säätiö on ensimmäisiä ihmiskaupan vastaisen taistelun aloittaneita kansalaisjärjestöjä maassa. Säätiö toimii yhteistyössä poliisin kanssa ja sen päämääränä on pelastaa ihmiskaupan uhreiksi joutuneita Pakistanista, Arabiemiraateista ja Euroopasta.

Srilankalaisia naisia ja lapsia viedään Saudi Arabiaan. Hallitus on avannut kansalaisjärjestöjen painostuksesta tiedostuskeskuksen maahan. Edistysaskelista huolimatta tekemistä ihmiskaupan torjunnassa riittää. Muun muassa alueellisen yhteistyön tiivistämisessä, uhrien kotiuttamisessa, tutkimuksen lisäämisessä ja nais- ja lapsikauppaa esittelevien toimistojen perustamisessa riittää töitä.

-Ongelmaa hoidetaan jo, nyt pitäisi alkaa puuttua sen syihin integroimalla ihmiskaupan vastainen toiminta kaikkiin sosiaali- ja kehitysohjelmiin. Naisten aseman parantamisen lisäksi tarvitaan myös taistelua köyhyyttä ja korruptiota vastaan. Kansalaisyhteiskunnan toimijoiden tulisi edistää ihmisten osaamista ja lisätä työpaikkoja.

Rita Dahl

Boksi

Pakistanin lapsikauppa

Pakistanin ihmiskauppa poikkeaa hieman muiden Etelä-Aasian maiden ihmiskaupasta. Pakistanissa lapset kaupataan ennen muuta työvoimaksi.

Lapsia on pidetty vuosikausia väkisin kharkar-leireille ja he ovat joutuneet velkavankeuteen. Kauppaa pyörittävät kidnappaajat, välittäjät ja leirien ylläpitäjät. Vuosittain katoaa noin 15000 5-15-vuotiasta lasta, joista parituhatta katoaa pysyvästi ja parituhatta kidnapataan. Lapset koulutetaan työvoimaksi, kerjäämään, kauppaamaan huumeita ja muihin laittomiin töihin.

Leiriolosuhteet lähentelevät kidutusta. Lapsille annetaan yksi leipäpala 24 tunnissa, heitä pahoinpidellään, he työskentelevät ankarissa olosuhteissa ja heitä kidutetaan.

-Kidnapatut lapset pidetään kahleissa ja heidät pakotetaan murskaamaan kiviä ja rakentamaan teitä ja siltoja, kertoo 39-vuotias Zakir Hussain, joka onnistui pakenemaan 29 leirivuoden jälkeen.

Samalla leirillä oli 250 tyttöä ja 500 poikaa. Hussain kiinnitettiin ketjuilla aasiin, ja hänet pakotettiin murskaamaan kiviä soraksi. Leiriläisille annettiin myös sähköshokkeja, jotta he menettäisivät muistinsa. Kielet leikattiin irti, ettei puhuminen onnistuisi.

Kaappaaja voi olla naapuri, ystävä. perhetuttu, palvelija, parittaja: kuka tahansa. Yleensä kidnappaajat etsivät uhrejaan alemman keskiluokan tai työväenluokan asuinalueilta. Lapsia käytetään teiden ja siltojen rakentamiseen, huumeiden välittämiseen (lapset eivät saa rangaistuksia), kerjäämään tai kameleiden ohjastajina.

Kameleiden ohjastaminen on haastavaa. Satulasta putoaminen voi murtaa luita, tai ohjastaja voi tallautua kuoliaaksi. Ohjastajia treenataan 18 tuntia päivässä. Paino täytyy pitää alhaisena, eikä heitä ruokita siksi paljon. Kamelien ruokavalioon sen sijaan panostetaan, se on vaihtelevaa ja ravintorikasta. Lapset asuvat terästeltoissa ilman sähköä, heidän on ruokittava kameleita ja heitä rangaistaan, jos he yrittävät syödä kamelien ”hyvää” ruokaa.

Ongelmien juuret ovat syvemmällä. Pakistanin bruttokansantuote on US$ 1900, eli keskiverto pakistanilainen elää US$ 5 päivässä. Tästä on riitettävä koko perheelle.

tulossa julkaisuun jonnekin

Comments

Popular posts from this blog

Kirjallisuus, valta ja vastuu -keskustelu huomenna

Surullisen hahmon ritari

SLE ei estä pianistia toteuttamasta unelmiaan