Kuvittelun parantava voima

Mielikuvituksen pelastava voima

Riikka Pelo uskoo, että mielikuvitus auttaa pakoon ahtaita yhteisöjä. Hänen Taivaankantaja-esikoisromaanissaan on aineksia katolisilta mystikoilta, kaunokirjallisuudesta ja kansanperinteestä. Henkisyys on läsnä paitsi Pelon taiteessa, myös arjessa.

Riikka Pelo synnytti Taivaankantajansa (Teos) loppukäänteitä, kun tsunami ravisutti Thaimaata. Taivaankantajan kyläyhteisöä ravistaa muutaman pojan hukkuminen Maitojokeen. Tämä asettaa koko yhteisön koetukselle.

-Olen halunnut omassa kirjassani antaa muodon lasten suurelle ihmetykselle, kysymyksille ja ajatuksille äkillisen kuoleman äärellä. Omaa perhettänikin koskettanut suru ja hätä tsunami-onnettomuuden aikaan, jolloin romaanin loppua työstin, voimisti osaltaan muistikuviani kyläyhteisön yhteisestä tragediasta.

Pelo asui nimittäin lapsuudessaan Salon lähellä, seudulla, jota halkoi Maitojokea muistuttava kurainen, samea joki. Kolme luokkakaveria pienestä kyläkoulusta hukkui jokeen Pelon ollessa yhdeksänvuotias.

-Jouduimme silloin sisarusteni kanssa miettimään kuoleman käsittämättömyyttä ja äkillisyyttä
ensimmäisen kerran. Tapahtuma vaikutti voimakkaasti myös pienen kylän asukkaisiin.

Taivaankantajassa yhteisö joutuu vastaavanlaisen tragedian eteen, kun seurojen aikaan muutama lapsi hukkuu Maitojokeen. Kirjan päähenkilö Vendlakaan ei suhtaudu seuroihin vain iloisesti odottaen. Seuroihin tiivistyy pienen uskonyhteisön koko ankaruus, mutta myös uskon voima.

Pelo veljineen leikki ja samoili tragedian tapahtumapaikalla jälkeenkin päin, eikä tapahtuma haihtunut helposti mielestä.

Ihmiset ahtaissa yhteisöissä

Taivaankantaja on kertomus pienestä Vendlasta, joka elää ankaran Maammonsa kanssa kylässä, jossa lähes koko maailma tuntuu olevan lestadiolaisten ja sääntöjen ympäröimä, ainakin äitiään Pietaa kaipaavan Vendlan mielessä. Hän löytää lohdutuksen mielikuvituksesta, omasta kielestä ja oikeista tai kuvitteellisista linnuista, kaloista ja lehmistä.

-Oma perheeni oli varhaislapsuudessa kosketuksissa Etelä-Suomen lestadiolaisiin. Sukuloinnin myötä myös pohjoisen lestadiolaisuus tuli tutuksi. Kävin isovanhempieni ja muiden sukulaisten mukana myös suviseuroissa.

Suhteet serkkuihin ja lestadiolaisiin lapsiin olivat tärkeitä, ja olipa Pelo kerran lestadiolaisten kesäleirillä Etelä-Suomessakin.

-Kokemus uskovaisen yhteisön reunalla ja rajalla olosta, toisena ja outona olemisesta oli lapsuudessani voimakas, vaikka en Vendlan kaltaisessa tilanteessa elänytkään.

Pelolla oli kirjaa kirjoittaessaan mielessä aluksi tavallinen pieni kyläyhteisö, jonka keskinäistä dynamiikkaa, suhteita ja hierarkioita hän halusi kuvata menetyksen ja onnettomuuden äärellä.

Kertomuksen edetessä yhteisön dogmaattinen puoli tuli mukaan. Lapsi koettaa omaksua ja ymmärtää sen sääntöjä ja kieltoja. Yhteisöön kuulumisesta tulee identiteettiä määrittävä tekijä.

-Samalla kaikki se, mitä suljetaan pois, vaikuttaa hajottavasti kuvaan maailmasta ja itsestä. Eheää maailmankuvaa ei voi rakentaa sulkemalla ulos kaikkea uhkaavaa.

Pelo on halunnut pohtia kirjassaan myös uskonnollisen fundamentalismin ilmenemismuotoja.

-Taivaankantajan rinnalla tein käsikirjoitusta kahteen lyhytelokuvaan ja vuorovaikutteiseen kertomukseen Peter Greenawayn elokuvien pohjalta toteutettuun Tulse Luper Journey –peliin (www.tulseluperjourney.com). Teokseni perustuvat elokuvasta pois jääneeseen Utahin-mormoniyhteisössä eläneen Ruby-tytön tarinaan. Teosteni Rubyllä on uskovaista yhteisöä järisyttäviä näkyjä ja hänet ajetaan niiden vuoksi pois yhteisöstä väkivaltaisesti. Oli jännittävää löytää Vendlan kaltainen tyttö keskeltä autiomaan mormoniyhteisöä tässä rinnakkaisprojektissa ja tutkia ulossulkemisen tapoja myös tässä lahkossa.

Katoliset mystikot taustalla

Taivaankantajaan tuli aineksia moniaalta, myös katolisilta mystikoilta.

-Erityisesti Pyhän Teresan Sisäinen linna kulki kirjoittamisessa mukana pitkin matkaa. Sisäiset näyt, ekstaasi ja minuuden häviäminen sekä näiden kokemusten merkityksellistäminen ja kielellistäminen, mutta myös mystisten kokemusten aistillisuus ja ruumiillisuus on kiinnostanut minua pitkään.

Pelo päätyi tutkimaan Pyhän Teresan kirjoituksia jo kun hän teki Helsingin yliopistoon graduaan surrealistien piiriin kuuluneiden Leonora Carringtonin ja Unica Zürnin kirjallisuudesta.

- Surrealismin alitajuista tietoa tavoitellut projekti oli naistaiteilijoille usein sisäisten henkistyneiden näkyjen ja ekstaasin tavoittelua, mutta myös hyvin fyysistä ja kokonaisvaltaista, ei vain älyllinen projekti kuten virallisessa maskuliinisessa surrealismissa. Tämä tietoisen mielen rajoille meno kiinnosti minua myös lestadiolaisuuden varhaisissa muodoissa, esimerkiksi eräiden 1800-luvun naisjulistajien kokemuksissa ja Laestadiuksen omissa teksteissä.

Lapsuuden seuroista Pelon mieleen on jäänyt todella voimakkaana mustiin pukeutuneet pohjoisen mummot, jotka liikutuksissaan "lankeevat loveen".

-Maammon hahmossa olen halunnut antaa muodon ja kielen tällaiselle uskonnolliselle fyysiselle hurmiokokemukselle. Myös Vendla kokee mystisen yhteyden omaan jumaluuteensa fyysisenä ja lihaksi tulleena, eikä se välttämättä ole pelottavaa ja outoa.

Pelo suunnitteli jossain vaiheessa Taivaankantajan rakentuvan 16 erillisen näyn varaan kuten Pyhän Teresan Sisäinen Linna, mutta luopui ajatuksesta, kun juoni alkoi viedä kertomusta. Pyhän Teresan löytää kirjasta intertekstuaalisena viittauksena.

Viittauksia vilisee myös Marja-Liisa Vartioon, Antti Hyryyn, Paavo Rintalaan, Aino Kallakseen, jopa Joycen Finnegans Wakeen kiveksi ja puuksi muuttuvien, joella juoruilevien naisten muodossa ja Nick Caven Aasintamma näki Herran enkelin –romaaniin.

Luovuuden mahtava voima

Taivaankantajassa kuvataan luovuuden mahtavaa koossapitävää voimaa. Luovuus on suojelevaa ja koossapitävää, vaikka se olisi yhteisössä kiellettyäkin. Vendlan pitää kasassa vilkas mielikuvitus, oma maailma ja kieli, jonne ulkopuolisilla ei ole pääsyä. Eläimet – erityisesti linnut, kalat ja lehmät – ovat hänelle kuin rakkaita ihmisiä, joilta hän saa sitä kaivattua lämpöä ja turvaa, jota läheiset eivät pysty antamaan.

Luovuuden voiman Pelo on kokenut itsekin ihan käytännössä.

-Omassa perheessäni musiikki on ollut voimakas tekijä ja sen avulla on myös selvitty monesta. Kirjani julkistamistilaisuudessa Cafe Engelissä veljeni ja isäni esittivät sekä kirjan Siionin lauluja ja kansanlauluja että Robert Schumannin Dichterliebeä. Myös omat lapseni esiintyivät tuossa tilaisuudessa.

Pelon uskovaisten sukulaistenkin elämässä taide on aina ollut läsnä musiikin, kuvataiteen ja runouden muodossa.

-Yksi tädeistäni on 12 lapsen äiti ja yli kahdenkymmenen lapsen isoäiti ja on opiskellut keski-ikäisenä kuvataiteilijaksi sairaanhoitajan työn ohella. Toinen tätini on samansuuruisen perheen kasvattamisen ohella valmistunut musiikinopettajaksi ja musiikkiterapeutiksi. Voin vain ihailla heidän elämänvoimaansa, intoaan ja kukoistavuuttaan.

Sukulaisissaan Pelo on törmännyt elämäniloiseen ja suvaitsevampaan lestadiolaisuuteen, vaikka hän on lapsuudessaan kokenut uskovaiset osin tuomitsevinakin.

-Olin silti hämmästynyt kun luin vasta vanhoillislestadiolaisten nettikeskusteluista että klassisen musiikin esittäminen ja kuunteleminen on virallisesti yhä kiellettyä. Luulin, että niiltä osin ollaan jo suvaitsevaisempia.

Arjen henkisyys

Pelon arki on enimmäkseen kiireistä liikettä perheen, ansiotyön ja taiteellisen työskentelyn välillä.

Hän alkoi harrastaa astangajoogaa muutama vuosi sitten aluksi selkävaivoja häivyttääkseen ja keskittymiskykyä parantaakseen. Joogaajien vaativa elämäntapa muistutti eräänlaista urheilu-uskoa, eikä siihen liittynyt Pelon kaipaamaa sisäisyyttä.

Pari vuotta sitten Pelo löysi nykyisen opettajansa, joka painottaa kokonaisvaltaisempaa ja kuuntelevampaa lähestymistapaa.

-Käyn tunneilla Suomenlinnassa ja olen osallistunut myös retriitteihin. Hengitysharjoitukset ja meditaatio ovat minulle tosin vielä uutta, ja tarvitsen niissä harjoitusta.

Pelo oli viime kesänä viikon 90-vuotiaan astangajoogan gurun Pattabhi Joisin kurssilla.

-Minun oli vaikea suudella hänen jalkojaan harjoituksen jälkeen, mutta pystyn silti uskomaan hänen oppiinsa: tee harjoitus joka päivä niin saat vastauksen kysymyksiisi. En tosin harjoittele päivittäin, enkä herää viideltä kuten pitäisi.

Rita Dahl

Boksi

Elävää kansanperinnettä

Raamatun, katolisten mystikkojen ja Lestadiuksen kirjoitusten ohella Taivaankantajassa on runsaasti viittauksia kansanperinteeseen.

Näistä tärkein on Vendlan voimahahmo Alma, joka ilmestyy ennelintuna. Alman taivas on toisenlainen kuin ankara vanhoillislestadiolainen taivas. Sinne pääsevät nekin, jotka ovat menneet maailmalle.

-Nämä elementit edustavat symbolista muodonmuutosta romaanissa, minuuden reunalla kieppumista ja muotoutumista suhteessa uneen, rajatilaan ja siihen mille ei ole sanoja. Vendlan omassa kosmologiassa on aineksia esimerkiksi Kalevalasta ja saamelaisesta mytologiasta – veden alla on toinen taivas, jonne Vendlan lehmät menevät.

Romaanin päähenkilön Vendlan näyt Almasta ja linnusta toimivat teoksessa omina poeettisina kuvina. Pelo lähti etsimään Vendlan näyille merkityksiä kansanperinneaineistosta ja tunnisti omasta mielikuvituksestaan nousseita olentoja, muun muassa Vendlan äidinkaipuun ruumiillistuman, mekkonsa sisältä tyhjän vetehisnaisen hahmon, joka löytyy kansanperinneaineistosta.

-Samanlainen painajaishahmo on lempitaiteilijani tshekkisurrealisti Toyenin maalauksissa. Olen koettanut luoda Maitojoelle jonkinlaista kollektiivista alitajunnan kuvastoa myös surrealismin keinoin.

Karjalaisia uskomuksia

Uskovalta maammoltaan Vendla omaksuu arkaaisia, karjalaisia uskomuksia.

-Maammo joutuu uskossa ollessaan kieltämään karjalaisen identiteettinsä, uskomukset ja laulut, mutta ne elävät hänen kielessään ja mielessään ja hän siirtää maagisen tietonsa tiedostamattaan Vendlalle.

Maammon kielessä on myös ilmaisuja kansanrunoista ja itkulauluista, joita Pelo tutki. Hän otti selvää myös kuolemaan liittyvästä pakanallisesta ajattelusta sekä kuolemiseen ja hautaamiseen liittyvistä vanhoista tavoista. Vendlan omat rituaalit ja ilmaukset ovat saaneet niistä väriä itseensä.

Myös naapurinmiehessä, Vendlalle rakkaassa Ihmisenpojassa, on irrationaalisten uskomusten puoli, jolle hän antautuu humalatranssissa. Vendlan avulla Ihmisenpojan pakanallinen tietoisuus vahvistuu.

-Uskon, että kansanuskomukset tekevät yhä myyräntyötään läpeensä rationaalisissa ihmisissäkin ainakin kielessä ja sanonnoissa. Olen halunnut romaanissani selvittää, mitä tapahtuu kun ne alkavat vaikuttaa mielessä ikään kuin tosina.

Kirjoittamisen loppuvaiheessa Pelo kävi läpi maitoon liittyviä uskomuksia ja löysi useita maitoon liittyviä parantavia sanontoja ja uskomuksia, jotka olivat peräisin seudulta, jota hän etäältä kuvasi ja jonka murretta käytti.

-Tuolta seudulta on peräisin myös Ihmisenpojan lausahdus, että valkoisen naisen maito parantaa kaikki haavat.

tulossa julkaisuun Sanansaattajassa

Comments

Popular posts from this blog

Kirjallisuus, valta ja vastuu -keskustelu huomenna

Sosiaalinen erakko

Surullisen hahmon ritari