Kohti kotia

KOHTI KOTIA

Kirjailija-kirjastonhoitaja Maria Tapaninen päätti lähteä Ruotsiin 70-luvun alussa kun hän ei tuntenut oikein viihtyvänsä Suomessakaan. Pian hän oli kotonaan.

Tapaninen oli opiskellut mm. käytännöllistä filosofiaa ja yleistä kirjallisuustiedettä Jyväskylän ja Helsingin yliopistoissa. Opinnot olivat menneet hyvin, mutta lama-aikana töitä ei löytynyt. Tapaninen pakkasi tavaransa ja suuntasi Ruotsin-laivalla kohti Tukholmaa. Elettiin 1970-luvun alkua.

”Jo ensimmäisellä viikolla tunsin olevani kotona. Kielen kanssa oli aluksi vaikeuksia, enkä puhunut tyypillisellä suomalaisella aksentilla. Puhun ruotsin kieltä tavalla, jota ei oikein kukaan tunnista. Tavallisesti minun luullaan tulleen esimerkiksi Puolasta tai jostakin muusta itäblokin maasta”, kuittaa Tapaninen. Myös ruotsin kielen maskuliinit ja feminiinit tuottivat hänelle vaikeuksia: kun tarkkaavaisuus herpaantui, saattoi helposti käyttää maskuliinia feminiinin sijasta.

Hän työskenteli pari kuukautta fyysisesti rasittavissa sairaalatöissä ja näki sitten lehdessä työpaikkailmoituksen, jossa etsittiin tukholmalaiseen taidegalleriaan työntekijää. Tapaninen ei tiennyt kuvataiteista mitään, mutta lähetti hakemuksen, lähti viikoksi matkoille ja kotiin palattuaan löysi kirjeen, jossa häntä pyydettiin haastatteluun. ”Puin päälleni parhaat vaatteeni ja lähdin matkaan. Gallerian johtaja ei edes haastatellut minua sen kummemmin, totesi vain pitäneensä eniten minun hakemuksestani yli 40:n hakemuksen joukossa ja kysyi, milloin voisin aloittaa. Vastasin, että vaikka huomenna. Kerroin ystävällenikin saaneeni työpaikan Färg och Form –galleriassa ja hän tiedusteli minulta, tiedänkö työskenteleväni Ruotsin parhaassa galleriassa.” Tätä Tapaninen ei tiennyt, mutta sai pian tuntea sen nahoissaan: Ruotsin silmäätekevät odottivat kaikkien automaattisesti tuntevan heidät, eivätkä vaivautuneet esittelemään itseään.

Samoihin aikoihin luova itseilmaisun tarve kasvoi niin valtavaksi, että Tapaninen alkoi itsekin maalata ei-esittäviä, ekspressionistisia luontoaiheisia tauluja, joiden juuret ovat hämärästi Tapanisen synnyinseudulla Savossa, Kiuruvedellä. Hän piti useita näyttelyitä mm. Tukholmassa, Uppsalassa ja Sundvallissa.

Aasia on valtava maanosa

Tapaninen lähti Färg och Formista vuonna 1973. Seikkailunhalu oli verissä ja kun hän näki lehdessä ilmoituksen Lontoosta Singaporeen matkaavasta linja-autosta, suunnitelmat selkenivät. ”Kolmetoista ihmistä ahtautui samaan linja-autoon: minä ja eräs toinen ruotsalaisnainen olimme ainoita pohjoismaalaisia, emmekä osanneet edes telttakeppejä pystyttää. Mukana oli monia kansallisuuksia ja matkan aikana ehti nähdä konkreettisten paikkojen
lisäksi ihmissuhteiden muuttumisen. Ne, jotka olivat matkan alussa parhaimpia ystäviä, eivät lopussa enää edes tervehtineet toisiaan.”

Matka jätti jälkeensä lukuisia muistoja. Afganistanissa teltan vieressä seisoi aamulla rivi turbaanipäisiä miehiä katsomassa millaisia olioita teltasta nousee. Matkalla Persepolikseen Iranissa teltta pystytettiin autiolle aavikolle ja yllä kaareutui sininen tähtitaivas. Pohjois-Intiassa sijaitsevaa Kashmirin maakuntaa Tapaninen piti maailman kauneimpana paikkana ja ajatteli tekevänsä sinne häämatkansakin. Madrasissa matkalaiset astuivat keskeltä kahtia halkaistuun laivaan, eikä matkan kestosta tuntunut olevan mitään varmuutta: paikallisten arviot vaihtelivat kahdesta päivästä neljään. Vihdoin päästiin onnellisesti perille Singaporeen. Matka sai Tapanisen tajuamaan kuinka laaja koko islamilainen maailma oikeastaan oli. ”Oli ihmeellistä nähdä tuhansien miesten rukoilevan Pohjois-Intiassa
suurella niityllä. Maalasin matkan aikana ja palattuani pidin Gamla Stanissa Världens Tak –nimisen näyttelyn, jossa oli esillä mm. Himalaja –aiheisia taulujani.”

Identiteetin juurien etsintää

Aasiasta palattuaan Tapaninen kouluttautui Bibliotekhögskolanissa kirjastonhoitajaksi parivuotisella kirjastonhoitajalinjalla ja on tehnyt kirjastonhoitajan töitä näihin päiviin asti, ensin Tukholmassa, Tenstan
monikulttuurisessa kaupunginosassa, jonka väestöstä yli 70 % on maahanmuuttajia. Kaikkiaan Tenstassa asuu ihmisiä yli sadasta maasta. ”Tenstassa tutustuin moniin kulttuureihin ja kieliin ja jokainen työpäivä oli hyvin rankka. Jouduimme joka päivä ratkomaan erilaisia ongelmia. Koska alueella ei ollut päiväkoteja, saimme siis huolehtia housuihinsa pissaavista lapsista ja lisäksi estelimme tappeluita turkkilaisten ja suomalaisten välillä. Onneksi henkilökunta veti tiiviisti yhtä köyttä. Monet työntekijöistämmekin olivat ulkomaalaisia.”

Tenstassa Tapaninen työskenteli vuoteen 1989 saakka. Sieltä hän siirtyi Talboks – och Punktsskriftsbiblioteketin kansainväliseksi kirjastonhoitajaksi huolehtimaan kansainvälisten ääni- ja pistekirjojen sisäänostosta. Esimerkiksi suomalaisia kirjoja ostetaan vuosittain noin 200 kpl. Työn puolesta Tapaninen matkustelee solmimaan kontakteja ja tekemään kirjahankintoja. Nytkin hän on vierailemassa Helsingin kirjamessuilla, mutta tapaa samalla suomalaisen kollegansa, jonka kanssa suunnitteli Tukholmaan elokuuksi 2005 kansainvälistä kirjastoalan seminaaria.

Tapaninen suunnittelee parhaillaan myös siirtymistä kirjailijan taipaleelle. 90-luvun lopulla hän nimittäin aloitti uudelleen kirjoittamisen, jota harrasti jo 1960-luvulla. Tuloksia tuli pian: Tapaninen voitti Wahlström & Widstrandin järjestämän Debut 2001 –kirjoituskilpailun, johon osallistui lähes parituhatta kirjoittajaa.
Palkintona oli kolmen viikon mittainen oleskelu kirjailija Axel Münthen kuuluisalla huvilalla Caprilla ja matkalla Tapaninen tapasi nuoren ruotsalaisen säveltäjän, jolle hän toimitti myöhemmin syksyllä 2003 ilmestyneen esikoisproosarunokirjansa Vid Lärkvatten. ”Sain juuri sähköpostia häneltä: hän kertoi alkaneensa säveltää jotakin parin runoni pohjalta. Muistelin, minkä tyyppisiä hänen sävellyksensä olivat ja muistin, että ne olivat hyvin visuaalisia, synnyttivät mielessä kuvia. Mielestäni omat tekstini ovat kuvallisia ja tuntui ihanalta, että ne inspiroivat
toista taiteilijaa”, Tapaninen kuvailee.

Vid Lärkvatten on metaforinen ja allegorinen kertomus seitsemän sisaruksen kasvusta Itä-Suomen ja Venäjän rajamailla. Luonnosta, erityisesti järvestä ja vuodenaikojen muutosten vaikutuksista siihen, maaperästä, koivuista ja
haavoista muodostuu sisarusten metaforinen sielunmaisema ja allegorinen kuvaus identiteetin synnystä ja minuuden kehityksestä.

Sisarusten voi tulkita yhtä hyvin edustavan yhden henkilön identiteetin eri puolten kehitystä tai eri henkilöitä. Kriitikot ja lukijat ovat lukeneet teosta proosarunona tai romaanina ja Tapanisen mielestä molemmat lukutavat ovat mahdollisia. ”Olen halunnut antaa lukijalle mahdollisuuden lukea eri tavoilla: kirjani ei anna valmiita ratkaisun avaimia lukemiseen. Jotkut kollegani ovat kommentoineet, etteivät muuten ymmärrä runoutta, mutta minun kirjaani he ovat ymmärtäneet, koska lauseet ja kuvat ovat niin selkeitä. Kirjani on tuonut mieleen esimerkiksi Kalevalan tai Seitsemän veljeksen, joku taas on lukenut sitä trillerinä, toinen maisema- ja naiseksitulokuvauksena.”

Rita Dahl


julkaistu Kirjastossa 8/2003

Comments

Popular posts from this blog

Kirjallisuus, valta ja vastuu -keskustelu huomenna

Sosiaalinen erakko

Surullisen hahmon ritari