Carl-Johan Vallgren on romantikko





Parantumaton romantikko

Ruotsalaista alkuperää oleva kirjailija Carl-Johan Vallgren ei ole koskaan pysynyt vain kotimaansa rajojen sisäpuolella. Ensimmäisiä teoksiaan kirjoittaessaan 1980-luvun lopulla hän matkusti ympäri maailmaa ansaiten elantonsa katusoittajana. Sittemmin leipä on tullut kirjailijan ja muusikon töistä.

Tapaamme Vallgrenille tutussa Visbyn Författar-och översättarcentrumissa, jonne hän tupsahtaa kuin tykinsuusta ammuttuna. Ensimmäisenä pikaisesti lukemaan sähköpostit, sitten juoksujalkaa yläkerran kirjastohuoneeseen ja vauhdikkaasti haastattelu käyntiin. Vallgren elehtii voimakkaasti: maailma on menettänyt hänessä näyttelijän. Jalat maassa seisova diiva on nopea luonnehdintani Ruotsin mustaksi lampaaksi kutsutusta kirjailijasta. Hän varoittaa minua: vain tunti aikaa. Täytyy toimia nopeasti.

Ensimmäisen romaaninsa Nomaderna (1987) kirjoittamisen aikoihin Vallgren matkusti ympäri Aasiaa, siirtyi sieltä Eurooppaan, ensin Madridiin, sitten Kööpenhaminaan ja lopuksi, vuonna 1993, muurin murtumisen jälkeen Berliiniin.

”Berliini oli tuolloin hyvin kiinnostava paikka, No Man´s Land, siellä sai luoda omat lakinsa ja sinne muutti omalaatuisia tyyppejä, joiden kanssa syntyi erikoista yhteistyötä”, Vallgren kuvailee. Hän itse on tehnyt hyppyjä paitsi musiikin ja kirjallisuuden, myös teatterin välillä. Berliinissä Vallgrenilla on etupäässä ulkomaisia ystäviä, jotka eivät ole missään tekemisissä kirjallisuuden kanssa.

Berliini on kuin Baabel

Berliinissä kirjailijaa on viehättänyt erityisesti kulttuurin demokraattisuus, joka ilmenee konkreettisesti alhaisena lippujen hintana. Teatteriin pääsee edullisimmillaan 50 kruunulla eli kodittomillakin on varaa kulttuuriharrastukseen.

Berliinissä hän kirjoitti varsinaisen läpimurtoromaaninsa, 1800-ja 1900-luvun vaihteen Venäjälle ja Euroopan poliittisen historian käännekohtiin sijoittuvan romaanin Dokument rörande spelaren Rubashov (Albert Bonniers Förlag, 1996), jossa jo esiintyy päähenkilönä Vallgrenille rakas paholaishahmo, uhkapeluri Rubashov.

”1900-luvun valtiomiehet ovat leikkineet miljoonien ihmisten elämällä, kaikki on ollut varsinaista uhkapeliä. Kirjani on kirjoitettu Berliinissä, joka oli suurin poliittinen laboratorio 1900-luvulla. Täällä pelattiin miljoonilla ihmishengillä”, Vallgren toteaa.

Hän itse on selkeästi humanitäärisen aatteen kannattaja: Dokument rörande spelaren Rubashov-romaanin yksi keskeinen viesti on sotien turhuus ja lukemattomien ihmishenkien menetys niissä. Romaanin kirjoittamisen aikaan, 1990-luvun alussa, Itä-ja Länsi-Eurooppa kasvoivat juuri yhteen.

Vallgren teki romaaninsa päähenkilöstä venäläisen, koska hän itse ihailee venäläistä kulttuuria ja erityisesti sen 1800-luvun kirjallisia suursaavutuksia (Dostojevski etc.). Myös paholaiset ja muut erikoiset hahmot ovat viehättäneet häntä aina ja löytäneet paikkansa hänen kirjoissaan.

Berliinissä Vallgrenia on viehättänyt sen baabelmaisuus. Siellä hän voi törmätä kymmeniin eri kansallisuuksiin ja kieliin. Kreutzbergin kaupunginosa, jossa Vallgren itse asuu, on tunnettu lähinnä siitä, että siellä majailevat kouluttamattomat, köyhät ja työttömät ja että ainoat työssäkäyvät ovat itse asiassa turkkilaisia. Moni valkoihoinen vetää Kreutzbergissä Vallgrenin mukaan huumeita tai alkoholia päivät pitkät.

Nyt kun Berliinistä on tullut samanlainen kaupunki kuin muut, eikä samanlaista omaleimaisuutta enää löydy sieltä, kirjailija ajattelee voivansa muuttaa yhtä hyvin muuttaa vaikka takaisin Ruotsiin.

Vallgrenin yhtenä ohjenuorana on toiminut portugalilaisen runoilijan Fernando Pessoan lause My home is where my pencil is – kotimaani on siellä, missä kynäni. Hän olisi kotonaan vaikka Burman tai Bombayn metsissä, jos kynä vain olisi matkassa.

Ruotsi ei ole lintukoto

För Herr Bachmanns Broschyr -tilitysromaaninsa (Albert Bonniers Förlag, 1998) myötä Vallgren tuli tunnetuksi ruotsalaisen lintukodon ankarana kriitikkona. Romaanissa saa kyytiä kaksinaismoralistinen ruotsalainen kirjallisuus- ja kulttuurielämä, jossa keskinkertaisuus jyllää ja varsinaiset lahjakkuudet tukahdutetaan. Mediaanisuorituksiin tyytyvä media saa rankalla kädellä huutia: Vallgren kirjoittaa toimittajista, jotka valehtelevat, huijaavat, ovat unohtaneet journalistisen etiikan ja unelmoivat omasta talk-showsta televisiossa. Romaanin löysi pöytälaatikosta alun perin entinen vaimo, joka patisti Vallgrenia tarjoamaan sitä kustantamolleen Bonniersille.

”Kirja oli itselleni katarttinen ja sen kirjoittaminen, itseni puhdistaminen ikävistä ajatuksista, kesti kaikkiaan kolme viikkoa. Seison edelleen kaiken kritiikkini takana, mikä tuntuu olevan Ruotsissa harvinaista”, Vallgren tilittää. Lintukotomaan kriitikkoja pidetään Ruotsissa hulluina. Etäisyys helpottaa sanomista.

”Ruotsi on kaksinaismoralistinen maa, sen huomaa jos tarkastellemme vaikka huumeita tai prostituutiota koskevaa lainsäädäntöä”, pamauttaa Vallgren. Todellista vapautta, puhumattakaan sanomisen vapaudesta, ei Ruotsissa hänen mielestään ole. Bonniersin pyynnöstä Vallgrenin piti poistaa parikymmentä nimeä kirjastaan ennen kuin se voitiin julkaista Ruotsissa. Kustantamo pelkäsi siitä mahdollisesti muuten nousevaa kohua.

Romantiikka viehättää

Ei liene suuri yllätys, että Vallgren on aina ammentanut enemmän perinteestä kuin postmodernistisista ajatuksista tai teorioista. ”Jos pitäisi valita Kafkan ja Beckettin tai Dostojevskin ja Lagerlöfin välillä, ottaisin ehdottomasti jälkimmäisen parivaljakon.” 1800-luvun romanttisen kirjallisuuden vaikutus on havaittavissa jo esimerkiksi Dokument rörande spelaren Rubashovissa, mutta vielä enemmän uusimmassa romaanissa Den vidunderliga kärlekens historiassa (Albert Bonniers Förlag, 2002), joka palkittiin ilmestymisvuonnaan Ruotsin merkittävimmällä August-kirjallisuuspalkinnolla.

”Käytän uusimmassa romaanissani erittäin romanttista kieltä ja romaanini käsittelee ramman Hercule Barfussin rakkautta Henriette Vogeliin. Tämä rakkaus ei kuitenkaan ole onnetonta.” Romaanin tapahtumat alkavat myrskyisenä talviyönä ilotalossa Königsbergissä, jossa kaksi toisistaan vielä tietämätöntä ihmiskohtaloa, Hercule Barfuss ja Henriette Vogel, saavat alkunsa. Päähenkilö Barfuss on kuuro, mutta ponnistelujen kautta hänestä tulee kuuluisa tiedemies ja hän saa suuren rakkautensa, Henrietten. Barfussilla on myös yliluonnollisia ajatustenlukijan kykyjä: hän on tässäkin mielessä sukua erikoisia ominaisuuksia omaaville romanttisille henkilöhahmoille. Vaikka Hugon köyryselkäiselle kellonsoittajalle, Quasimodolle. Romaani ilmestyy suomeksi syksyllä 2003 Tammen kustantamana.

Vallgren tunsi 1800-luvun romanttisesta kirjallisuudesta Dumas´in, Stendhalin ja Balzacin tuotokset, mutta ei juuri muuta. ”Minua kiinnosti romanttinen aika, siirtymä moderniuden kynnykselle, jolloin keskiaika ja utopiat, tiede ja kulttuuri kohtasivat. Barfuss edustaa hirviötä, josta tiedemiehet tuona aikana olivat kiinnostuneita. He halusivat selvittää kuinka tällainen hirviö voisi pelastaa tieteen ja uskonnon kynsistä”, Vallgren uskoo. Kirjailija samaistuukin kirjoissaan erityisesti virallisen yhteisön piiristä poissuljettuihin ihmisiin.

Teksti ja musiikki luovat kontrastin

Synnyttäessään ensimmäisiä kaunokirjallisia töitään pitkin maita ja mantuja Vallgren elätti itsensä soittamalla öisin hotelleissa ja kadulla muutaman kerran viikossa. Päivisin hän omistautui kirjoittamiselle. Muusikko Vallgren on edelleen: takana on jo kolme julkaistua levyä. Kärlek och andra katastrofer (Bonnier Music, 2001) nojaa vahvasti Jacques Brelin, Vladimir Vysotskyn ja Evert Tauben aloittamaan eurooppalaiseen viisutraditioon ja esittelee Vallgrenin paitsi eläytyvänä laulajana ja tulkitsijana myös humorististen, itseironisten ja parodisten tekstien tekijänä.

”Minusta on samalla haastavaa ja mukavaa saattaa yhteen teksti ja musiikki. Pidän erilaisista kontrasteista, esimerkiksi uusimmalla levylläni laulan Psycholover I-kappaleessa jousikvartetin säestyksellä verisestä murhaajasta”, kertoo hän. Musiikki oli lapsena tärkeämpää kuin kirjallisuus: kotona oli huilu ja trumpetti ja nuori Vallgren alkoi jo 8-9-vuotiaana tehdä itse musiikkia. Hän keikkailee edelleen aika ajoin Ruotsissa ja Euroopassa, jossa hänet voi nähdä elävänä lavalla vaikka drag-asussa, naiseksi pukeutuneena! Onpa hänet voinut nähdä Berliinissä teatterin lavallakin.

Uusia yllätyksiä, tosin ei yllättäviä: kirjailija ei ole puhdasverinen ruotsalainen, vaan hänellä on äitinsä puolelta suomalaisia sukujuuria. Suurin osa sukulaisista asuu Jyväskylän alueella tai pääkaupunkiseudulla.

Vielä me tässä rupattelemme: tunnin mittaiseksi suunniteltu juttutuokio on venynyt puolentoista tunnin mittaiseksi. Lähtiessä saan kutsun iltaiselle keikalle, joka jää nyt ikävä kyllä väliin. Mikään ei ole kauniimpaa kuin ihailla Visbyn auringonlaskua mäennyppylältä, jolla kirjailijatalo sijaitsee. Ei ihme, että kirjailija viettää kesänsä työskennellen ja lomaillen nimenomaan Visbyssä: sen romanttisempaa paikkaa saa etsiä.

Rita Dahl



arkistojen aarre - julkaistu reilusti lyhennettynä Suomen Kuvalehdessä 36/2003

Comments

Popular posts from this blog

Kirjallisuus, valta ja vastuu -keskustelu huomenna

Sosiaalinen erakko

Surullisen hahmon ritari