Raunioromantiikkaa







Raunioromantiikkaa

Keskiaikainen Visby on idyllisten pienten puutalojen kokonaisuus, jossa ruusut kukkivat vähän joka kadulla. Illalla voi ihailla tähtiä raunioiden lomasta, jossa lepakot pitävät majaansa. Myös kaupunginmuurien ulkopuolella on elämää.

1400-luvulle asti satamana toiminut Almedalen on nyt pieni vihreä keidas keskiaikaisen muurin kupeessa. Täällä järjestetään heinäkuun alussa valtakunnan tärkeimmät poliitikot ja puolueet kokoava Politikerveckan, jonka aikana tehdään tulevien vaalikausien linjaukset puheissa. Lähiaikoina on keskusteluttanut esimerkiksi korkeakoulupaikkojen määrä – määrää halutaan lisätä, mutta pelkällä lisäämisellä ei kohoteta koulutuksen laatua, joka on todellinen ongelma. Keväisin Almedalenissa voi nauttia lapsille ja nuorille suunnatusta musiikkifestivaalista. Pieni puistoalue toimii piknikpaikkana ympäri vuoden, mutta on eloisimmillaan kesällä. Alue sai nykyisen muotonsa 1900-luvun puolessavälissä.

Jo 700-luvulta lähtien venäläiset alukset saapuivat Kaspianmereltä tai Mustaltamereltä Almedaleniin tuomaan hopeaa, turkkeja, vahaa ja tervaa. Italiasta saatiin erityisesti lasia, Flanderista kankaita, Norjasta kuivattua kalaa, Saksasta viiniä, olutta ja suolaa. Ruokatavarat säilöttiin varastoihin, jotka sijaitsivat aivan sataman vieressä, kaupunginmuurin takana kulkevalla Strandgatanilla. Siellä asuivat varakkaimmat kauppiaat. Saksalainen kauppias Hans Burmeister muutti 1600-luvulla kadun alkupäähän, Johan Målarenin katto- ja seinämaalauksilla koristamaan Burmeisterska husetiin. Aivan sen viereen, Donnerska platsetille, viikingien vanhalle hautausmaalle, saapuivat 1750 Johan ja Margareta Donner kaksine lapsineen. Margaretan tarmokkaan markkinoinnin ansiosta Donnerin talosta tuli maan tärkein kauppatalo.

Strandgatanin rakennuksista kannattaa käydä katsomassa myös 1200-luvun lopulla rakannettu Gamla Apoteket, joka on saanut nimensä 1700-luvulta sata vuotta pohjakerroksessa olleesta apteekista. Gotlannin historiaan tutustuu parhaiten Strandgatanin ja Mellangatanin kulmassa sijaitsevassa Fornsal –museossa.

Gotlanti oli jaettu 20:een käräjään jaettu talonpoikaistasavalta. Jokaisesta käräjästä valittiin tuomarit ja edustajat yhteiseen hallintoelimeen Gutnaltingetiin. Itämeren rannikko oli 1100-luvulle, Lübeckin perustamiseen asti slaavilaista aluetta. Kaupan ottivat käsiinsä saksalaiset, ja Visbylle myönnettiin hansakaupungin status.

Joka vuosi elokuussa, viikolla 32, kaupungin kadut valloittaa Medeltidsveckan, jolloin kaupunkilaiset riehaantuvat juhlimaan ja pukeutumaan keskiaikaisesti. Lisätietoa osoitteesta ww.medeltidsveckan.com.

Raunioita romantiikannälkäiselle

1200-luvulla saatiin valmiiksi 3,5 kilometriä pitkä, aikoinaan 29 puolustustornia käsittänyt kaupunginmuuri. Pelkästään merenpuoleinen muuri on pituudeltaan 1400 metriä ja viisi metriä korkea. Kaupunginmuurien sisäpuolella eli tuolloin noin 10000 ihmistä – nyt jäljellä on vain 3000. Visbyn suuruuden aikaa kesti vuoteen 1361, Valdemar Atterdag-kuninkaan johdolla tehtyyn tanskalaisten valloitukseen saakka.

1500-luvulla saapuivat lübeckiläiset ja tuhosivat tullessaan kirkot ja luostarit. Visbyssä olivat pitäneet majaa muun muassa fransiskaanit ja dominikaanit. Parhaiten säilyneissä St. Nicolain luostarinjäännöksissä vierailee kesällä maailmanluokan artisteja, St. Larsin raunioissa nähdään teatteria, myös St. Karinin ja Drottenin raunioissa voi vierailla kesäisin. Raunioiden suojissa voi tilauksesta järjestää yksityistilaisuuksia, vaikka häät.

Noitien kaupunki

Visby hemmottelee romantiikannälkäistä kulkijaa. Hienot näköalat merelle avautuvat Santa Maria –kirkon takaa, aivan Klintenin kupeesta, jonne useimmat turistiryhmät ajautuvat. Vanhimmillaan keskiaikaisista, mutta enimmäkseen 1700-1800-luvuilla rakennetuista koostuva Klinten oli muinoin köyhälistön asuinaluetta. Nyt sieltä pystyvät hankkimaan asunnon vain varakkaimmat. Asuntojen hinnat kohoavat parhaimmillaan moneen miljoonaan kruunuun.

Klintenillä ovat pitäneet majaa entisaikojen naispuoliset noidat ja muut yhteiskunnan ulkopuolelle suljetut. Fintrappanin yläpäässä, tontilla 310 piti majaa "pieni Ingebog", Ingeborg Jonsdotter tyttärineen ja lapsenlapsineen. Häntä pidettiin hedelmällisenä naisena, jolla oli yhteyksiä yliluonnolliseen maailmaan ja joka kykeni parantamaan sekä ihmisiä että eläimiä. Ingeborgilta apua vaivoihinsa hakemaan tullut Lisbeth Larsdotter, joka ei saanut toivottua helpotusta, päätyi syyttämään häntä noituudesta. Oikeudenkäynti käynnistyi tammikuussa 1707. Myös Jonsdotterin naapuri Kuske-Greta oli noidan maineessa – mutta hän yritti käyttää hyväksi mainettaan. Klintenille, yövartija Jacob Tingstedtin entiseen asuntoon, muutti myös iloluontoinen, viehättävä ja itsetuhoinen mustalaiskuningatar Kajsa Maja lapsineen. Hänen talostaan sanotaan kuuluneen kuolintuskissaan kiljuneiden eläinten huutoja.

Klintenin pienten, idyllimäisten talojen edustalla kukkivat jättikokoiset orkideat ja muut kukkalajikkeet. Niitä Gotlannissa riittääkin. Orkideoistaan tunnetulla saarella on kymmeniä eri orkidealajikkeita. Kukka- ja kasviloistosta saa parhaiten osansa vuonna 2005 150-vuotisjuhliaan viettävässä Botaniska Trädgårdenissa. 1855 perustetusta kasvitieteellisestä puutarhasta löytyy kukoistavassa kunnossa olevia eksoottisia puita, pensaita ja kukkia. Gotlannin kalkkiperäinen maaperä sopii mitä ilmeisimmin ainakin floralle ja faunalle. Erityisen otollinen kasvualusta on ruusuille. Ruusupenkistä löytyy toinen toistaan suurempikokoisia ja upeamman värisiä ruusuja, joita ei muualta tapaa.

Kaupunginmuurien ulkopuolinen elämä

Romantiikannälkäisen vierailijan ei tarvitse rajoittaa Gotlannin-vierailuaan vain Visbyn kaupunginmuurien sisäpuolelle. Snäckgärgsportenista ulos astuessaan kulkee automaattisesti suoraan kohti Kärlegsstigeniä, rakkauden polkua, puiden, pensaiden ja kukkien reunustamaa polkua, jonka oksaholvin alla on turvallista kävellä.

Ja jos on valmis polkemaan pyörällä – tai ajamaan autolla – ei tarvitse polkaista kuin viitisen kilometriä Visbystä pohjoiseen 149-numeroista tietä pitkin ja saapuu Muramaris-huvilaan. Italialaistyylisessä talossa ovat aikoinaan asuneet taidehistorioitsija Johnny Roosval ja hänen kuvanveistäjä-vaimonsa Ellen, jonka ateljee ja puutarha ovat yleisölle avoinna. Muramariksessa voi nauttia myös kahvikupposen viehättävässä ulkoilmakahvilassa.

Meni suuntaan tai toiseen, romanttisia paikkoja on riittämiin. Runsaan kahdeksan kilometrin päässä etelään Visbystä sijaitsee auringonlaskun aikaan täyteen kunniaansa pääsevä Högklintin kukkula, josta avautuvat huikeat näkymät Visbyhyn asti. Alueelta löytyy lapsiperheiden keidas, Kneibbyn Sommar- och Vattenland, prinsessa Eugenien kesähuvila Fridhem sekä entisaikojen merirosvon tukikohta, Rövar Liljas Håla, jossa roisto on piileskellyt ja suunnitellut seuraavia iskujaan.

Eikä sovi unohtaa ympäri rannikkoa löytyviä raukkeja, suuria kivimuodostelmia, ja lampaita, jotka ovat Gotlannin kansalliseläimiä. Niitä täytyy kyllä lähteä metsästämään muualle Gotlantiin.

Comments

Popular posts from this blog

Malawi folk-tale

Apurahapaja I saa jatkoa lokakuussa - ilmoittaudu heti!

Surullisen hahmon ritari