Eurooppalaisen pakolaispolitiikan tulevaisuuden haasteet




Eurooppalaisen pakolaispolitiikan tulevaisuuden haasteet

Åbo Akademin, Institute for Human Rightsin ja Turun yliopiston 10.10. järjestämässä The Future of Asylum Policy in the European Union – seminaarissa puhuneiden kansainvälisten asiantuntijoiden mielestä EU:n pakolaispolitiikan haasteet liittyvät ennen muuta pakolaispolitiikan harmonisointiin eri jäsenmaiden välillä lainsäädännöllisten instrumenttien avulla. EU:n komission pakolaispolitiikkatiimin johtaja Angela Martini totesi osuvasti, että Unionin haasteena on selvittää missä määrin vanhat instrumentit ovat riittäviä, ja missä määrin tarvitaan uusia. Myös vastuunjakokysymyksiä on selkiytettävä tulevaisuudessa, samoin yhtenäistettävä pakolaisuuden objektiivisia kriteereitä jäsenmaissa.

Amsterdamilaisen Vrije Universiteitin professori Thomas Spijkerboer tiivisti aamupäivän puheenvuorossaan osuvasti näkökulmat, jotka kaikki tulevaisuuden täydellisesti harmonisoitu eurooppalainen pakolaispolitiikka huomioi? Nämä näkökulmat ovat hallinnollinen, ihmisoikeuksiin liittyvä, lainsäädännöllinen (lainsäädännöllinen ja demokraattinen kontrolli) sekä ulkoinen näkökulma.

Hallinnollisena haasteena on luoda pakolaispolitiikan miniminormit, jotka eivät koskaan tule olemaan täydelliset ja huomioi kaikkien jäsenmaiden todellisuutta, eivätkä lopeta ”kilpailua” jäsenvaltioiden välillä. Hallinnon haasteena on myös parantaa pakolaispolitiikkaan liittyvää vastuunjakoa ja nopeuttaa, halventaa ja tehdä pakolaisstatuksen hakeminen tehokkaammaksi.

Ihmisoikeuksien näkökulmasta erilaisia pakolaisia varten tulisi olla universaalit standardit – eikä niin, että esimerkiksi nuoren miehen kannattaa hakea pakolaiseksi toisessa maassa kuin nuoren naisen. Pakolaisille on taattava myös samat oikeudet osallistua esim. työmarkkinoille kuin tulomaan tavallisille kansalaisille hakuprosessin aikana.

Institutionaaliselta kannalta on tarkistettava lista turvallisista lähtömaista – mitkä maat kuuluvat niiden joukkoon ja lisättävä sekä kansallisten parlamenttien että europarlamentin mahdollisuuksia vaikuttaa Ministerineuvoston päätöksiin, demokraattista kontrollia.

Käytännön lainsäädännöllisiä ongelmia aiheuttaa se, että kansalliset parlamentit haluavat seuraya Ministerineuvoston päätöksiä eli kansallinen päätösvalta vähenee, mikäli EU:n päätösvaltaa pakolaispolitiikassa lisätään. Samalla lisääntyy myös hallinnon yleinen valta.

Spijkerboer toi lopuksi esiin eurooppalaiseen pakolaispolitiikkaan vaikuttavan ulkoisen näkökulman – sen tosiasian, että erityisesti laiton ja riskejä kaihtamaton pakolaisuus Euroopan ulkorajoilla on lisääntynyt. Pakolaisten matkareitit ovat pidentyneet ja he tulevat entistä suuremmilla laivoilla. Jäsenmaiden moraalinen velvollisuus on Spijkerboerin mielestä huomioida, että EU:n ulkorajoilla kuolee ihmisiä.

EU:n pakolaispolitiikka voi edetä Spijkerboerin mukaan joko pienin askelin – aux petit pas – tai tähdätä kunnianhimoisesti koko pakolaispolitiikan harmonisointiin, jolloin on katsottava olemassa olevaan lainsäädäntöön ja identifioitava sen hyvät ja huonot puolet yksityiskohtaisen analyysin avulla.

Dublin II –säädöksen ongelmakohdat

Käytännössä eurooppalaista pakolaispolitiikkaa säätelee Dublin II –säädös, jonka ongelmakohtia ovat oslolaisen Institute for Social Research-laitoksen tohtori Vigdis Vevstadin mukaan hakudeadlinejen pitämättömyys, se ettei säännös ole pitänyt perheitä yhdessä vaan hajottanut niitä ja ettei se ole myöskään kyennyt estämään ”pakolaisuusshoppailua” ja määrittämään tarkkoja vastuujakoja ensimmäisen vastaanottavan maan ja lopullisen kohdemaan välillä. Dublin II –säädökseen sisältyvät myös suvereenisuus-ja humanitäärisyyslausekkeet, jotka voitaisiin Vevstadin soveltaa tehokkaammin. Humanitäärisyyslauseketta ei ole käytetty juuri lainkaan, suvereenisyyslauseketta puolestaan täytyisi käyttää ennen muuta pakolaisten suojeluun, mutta nyt sitä on käytetty pakolaisten palauttamiseen lähtömaahan eli prosessin nopeuttamiseen. Myös 36. artiklan kolmas maa –käsitettä voisi Vevstadin mukaan soveltaa tehokkaammin pakolaistensuojelussa.

Dublin II -säädksen lainsäädännölliset instrumentit jakaantuvat laatudirektiiveihin, proseduuridirektiiveihin ja vastaanotto-olosuhteita määritteleviin direktiiveihin, joita jokaista käsitteli erikseen kyseiseen direktiiviin perehtynyt asiantuntija esittäen muutosehdotuksia – olihan seminaarin päämäärä tulevaisuudessa, tavoitteena saavuttaa yhä tehokkaampi ja harmonisempi pakolaispolitiikka.

Erityisesti pakolaispolitiikkaan erikoistuneiden NGO:denkaan näkökulmaa ei ollut unohdettu. Puheenvuoroja käyttivät muun muassa European Council on Refugees and Exiles (ECRE)-järjestön EU-edustaja Richard Williams ja UNHCR:n Pohjoismaiden ja Baltian maiden alueellisesta suojelusta vastaava Peter Trotter. Williams totesi Dublin II-säännöksen olevan erityisen ongelmallinen ihmisoikeusnäkökulmasta: se on pikemminkin vaikeuttanut kuin helpottanut pakolaisten asemaa. Erityisen kova vaikutus on ollut perheisiin. Kidutetut ovat erikoisryhmä, joiden parempi huomioiminen on erityishaaste. Dublin II –säädöksen positiivisina vaikutuksina Williams piti sitä, että se pakotti jäsenvaltiot seuraamaan toistensa pakolaiskäytäntöjä.

UNHCR on puolestaan vaatinut, että Dublin II –säädökseen lisätään artikla, joka mahdollistaa pakolaisten vapaan kohdemaan valinnan. Trotter lisäsi yhden Dublin II –säädöksen ongelmaksi vastuunjakamisen, joka tällä hetkellä on pahimmillaan vastuunpakoilua. Sen on muututtava tulevaisuudessa yhteiseksi vastuunkannoksi. UNHCR on luetellut vastajulkaistussa raportissaan 20 suositusta EU:n pakolaispolitiikalle.

Rita Dahl

Comments

Popular posts from this blog

Malawi folk-tale

Apurahapaja I saa jatkoa lokakuussa - ilmoittaudu heti!

Surullisen hahmon ritari