Anna Politkovskajan muistolle

Mallinen: Onko Venäjällä toivoa

Julkaistu Helsingin Sanomissa 8.10.2006 20:27


Olen aina halunnut uskoa Venäjän parempaan tulevaisuuteen. Tunnen sieltä monia rohkeita, syvällisesti ajattelevia ihmisiä. Neuvostodiktatuuri opetti heille, mitä vapaus todella on.

Yksi hienoimmista oli lauantaina Moskovassa murhattu Anna Politkovskaja (1958–2006).

Monta kertaa sain häntä tulkatessani seurata ihaillen, miten tarkasti, vivahteikkaasti, suoraan ytimeen osuen hän luonnehti ankaria asioita.

Anna oli neuvostoliittolainen 60-lukulainen. Hän opiskeli journalistiikkaa omistautuakseen paremmalle maailmalle. Tähän kuusikymmenlukulaisuuteen kuului olennaisesti hyvä kirjallisuus ja juutalainen musta huumori. Monet kerrat istuimme raskaiden esiintymisten jälkeen päästellen höyryä ja ottaen ilon irti sysimustista tilanteista.

Pönäköiden propagandistien ja julmien sotaherrojen korvat varmaan kuumottivat, kun teräväkielinen juutalainen pääsi vääntelemään heidän kompastelevia julistuksiaan.

Ankarasta aihepiiristään huolimatta hän oli myös onnellinen työstään: hän oli päässyt vapaaksi siitä konformismista ja itsesensuurista, joka tänään taas myrkyttää venäläisten toimittajien elämän.

Tarkkaavainen lukija huomaa, että Anna oli naiskirjallisuutta. Hänen reportaasinsa ja kirjansa nojasivat naisverkostoille. Hänen tietonsa tulivat tšetšeeninaisilta ja sotilaiden äitien komiteoilta.

Tšetšeeninaiset kuljettivat ja piilottelivat häntä, järjestivät salaisia kohtaamisia sotaa käyvässä tasavallassa, jossa naisten silmät tarkkailivat kaikkia julmia tapahtumia. Aihepiirinä oli siviilien kohtalo: lapset, synnytyssairaalat, koulunkäynti, raskaana olevat naiset, vanhukset. Hän edusti elämän puolesta taistelevaa naisnäkökulmaa sodan ja machoilun maailmassa.

Usein hän jäi näiden naisten viimeiseksi toivoksi.

Pari vuotta sitten hän kertoi olleensa eräässä pikkukaupungissa haastattelemassa äitiä tämän kadonneesta pojasta. Kun hän käveli ulos, oven takana olikin tšetšeeninaisia jonossa, joka kiemurteli korttelin nurkan taakse.

Sana oli levinnyt tunnissa: Anna Politkovskaja on täällä. Naiset jonottivat kertoakseen kadonneesta miespuolisesta sukulaisestaan ja pyytääkseen apua tämän kohtalon selvittämiseksi.

Anna tuomitsi väkivallan rohkeasti ja vaati kaikkien osapuolten sotarikosten selvittämistä. Mutta sissejä hän nimitti vastarintaliikkeeksi ja erotti terroristit vapaustaistelijoista.

Suomeen hän sanoi tulevansa aina mielellään lepuuttamaan hermojaan. Suomalaiset ymmärtävät kuitenkin Venäjää eivätkä esitä idioottimaisia kysymyksiä – "tietysti, onhan teillä tämä värikäs historia venäläisten kanssa", sanoi Anna. Hän muisteli Amnestyn tilaisuutta elokuvateatteri Rexissä, jossa hän kertoi seitsemällesadalle teinille Tšetšeniasta.

Hän sanoi pelänneensä: teinit voivat olla tosi levottomia. Mutta suomalaiset beibit yllättivät, kuuntelevat hiiskahtamatta, salista tuli tytöiltä asiallisia kysymyksiä. Anna oli liikuttunut.

Anna oli ottanut kuusikymmenlukulaisittain ortodoksisen kasteen ja piti kaularistiä. Hänen uskonsa oli lujasti humaania ja elämän suojelemiseen keskittyvää. Mutta hän valitti, että hänen sielunsa tila oli heikko, koska hän ei kerinnyt pitää omaa rippi-isää.

Venäjän kirkko suuntaa nykyään imperiumin palvelemiseen ja länsivihamielisyyteen. Uraa siinä tehdään venäläisnationalismilla ja monilukuiset nuoret, eurooppalaisittain sivistyneet demokraattiset papit on karkotettu syrjäkyliin. Niin Annan piirit käyttävät viikonloppunsa juoksentelemalla kaukana maalla sieluaan hoitamassa. Mutta Anna valitti, että hänellä ei ollut tähän aikaa, koska hän oli koko ajan menossa Tšetšeniaan.

Niin hänen sielunsa jäi tuuliajolle. Varmaan harvalla on kuitenkin viimeisenä päivänä niin vähän pelkäämistä kuin Annalla.

Myös Annan usko länsimaisiin poliitikkoihin sai kolauksia. Montako kertaa hän kertoi kiinnostuneelle tärkeälle henkilölle tšetšeenien ja venäläisten kärsimyksistä – ja parin viikon päästä sama vip-henkilö nyökkäili jo Kremlin miesten sepittelyille.

Moskovassa ja Tšetšeniassa juoksee koko ajan tärkeitä valtuutettuja, komissaareja, lähettiläitä ja parlamentaarikkoa, joiden lausunnot paljastuvat ympäripyöreiksi. Virallinen Venäjä pyörittelee näitä suuruuksia miten haluaa.

Niin Anna lakkasi pitämästä yhteyttä kansainvälisen politiikan tähtiin, paitsi muutamaan upeaan poikkeukseen. Me suomalaiset voimme olla ylpeitä siitä, että Heidi Hautala kuuluu näiden periaatteellisten joukkoon.

Mutta mitä Venäjästä tulee, kun tällaisia ihmisiä murhataan? Onko Venäjällä toivoa, jos tämä veriteko jää selvittämättä kuten Galina Starovoitovan murha tai Moskovan talonräjähdykset, jotka aloittivat toisen Tšetšenian sodan?

Suomalaiset tuntevat syvää huolta suuren ristiriitaisen naapurimme asioista. Kansalaiset seuraavat kiinnostuneina, uskaltavatko kansan valitut kysyä Politkovskajan murhasta konkreettisesti Putinilta, joka tulee Suomeen parin viikon päästä. Vai jääkö kaikki taas ympäripyöreäksi hymistelyksi, kuten tapana taas on öljyrikkaan Venäjän kanssa seurustellessa?

JUKKA MALLINEN


Kirjoittaja on uuden venäläisen kirjallisuuden kääntäjä ja Suomen Penin puheenjohtaja

Comments

Popular posts from this blog

Malawi folk-tale

Apurahapaja I saa jatkoa lokakuussa - ilmoittaudu heti!

Surullisen hahmon ritari