Kirjailijan työ

Kirjailijan työ
Arkista raportointia

Friday, January 13, 2017

Hyvien veljien kestämätön kaivospeli

Hyvien veljien kestämätön kaivospeli
Puheet suomalaisesta ympäristöystävällisestä kaivostoiminnasta osoittautuivat pelkiksi korulauseiksi kun Talvivaara kerta toisensa jälkeen rikkoi törkeästi velvoitteitaan, ohitti sulavasti kaiken valvonnan, ja lopulta sai aikaan yhden Suomen kaikkien aikojen suurimmista ympäristötuhoista. Rita Dahlin kirja Suuri Kaivospeli on loistava matkaopas siihen, miten asiat tapahtuivat ja miksi kukaan ei tehnyt mitään.
Talvivaaran ja muiden kaivosten omistajilla on sama pyrkimys kuin kenellä tahansa markkinatalouden toimijalla: Sijoitetut rahat pitää saada tuottamaan voittoa. Mitä suurempi se voitto on, sitä pidemmälle voidaan mennä.
Poliitikot kaivosten asialla
Kirjaa lukiessa ei jää huomaamatta, ettei esimerkiksi Talvivaara yhtiön Pekka Perä suinkaan ollut tietämätön kaivoksensa ongelmista. Hän vain piti suurta bisnestä tärkeämpänä kuin vaikkapa Laakajärven kaloja. Häikäilemättömällä toiminnallaan hän aiheutti vahingot, joita korjaillaan satoja vuosia, ja joiden kustannukset kaatuvat meidän kaikkien niskaan. Jo nyt olemme maksaneet yhdessä yli 400 miljoonaa euroa ja piikki on edelleen auki.
Rita Dahl tuo hyvin esiin, ettei Perä suinkaan yksin ollut asialla. Ilman hallitusten suosiollista apua sekä kaivoslainsäädännön muutoksissa että muun muassa ympäristöhallinnon yhdistämisessä ELY-keskusten yritysystävälliseen ilmapiiriin tuskin olisi ollut mahdollista avata kaivosta ja jatkaa toimintaa näin pitkään. Valitettavasti suuri osa myös paikallispoliitikoista on ostanut kaivosyhtiöiden kauniit puheet työpaikoista ja verotuloista. Dahl kuvaa mainiosti, miten molemmat jäävät yleensä vain haaveeksi. Ympäristön peruuttamaton tuho sen sijaan seuraa vääjäämättä.
Kansalaisjärjestöjen taistelu
Onneksi Suomessa on olemassa myös vastavoimia. Kaivosten lähiseutujen asukkaat ovat osanneet laskea yhteen. He ovat myös verkostoituneet kautta maan ja maailman, jolloin heille on turha valehdella kaivosten toiminnan sujuvan niin hyvin kuin näiden ympäristöraporttien perusteella saattaisi kuvitella.
Kansalaiset ja kansalaisjärjestöt ovat laittaneet stopin muun muassa Kuusamon kaivoshankkeelle, jossa australialainen Dragon mining tavoittelee lisää kaivoksia Suomessa. Australiassa tämä kaivosyhtiö louhii jo kullan lisäksi uraania ja tähtää lopulta mitä ilmeisimmin uraanirikkaalle mustaliuskealueelle, joka kattaa koko Fennoskandian alueen.
Uraanilla on maailmalla paremmat näkymät kuin perinteisemmillä kaivannaisilla, koska esimerkiksi kierrättäminen ei sen kohdalla onnistu. Jos emme pidä varaamme, tullaan tänne avaamaan suuria uraanikaivoksia, eikä ainakaan Sipilän hallitus katso sellaisia hankkeita mitenkään karsaasti. Kansalaisilla riittää siis vahdittavaa.
Suuri kaivospeli on erinomainen teos jokaiselle, joka on kiinnostunut suomalaisesta ympäristönsuojelusta, hyvien veljien karuselleista ja kapitalismin törmäyskurssista ympäristön ja ihmisten etujen kanssa. Se tuo esiin niitä kulmia, joista kaivosteollisuuden kaunis kuori on alkanut repsottaa. Olisi suotavaa, että ainakin kunnissa ympäristöpäätöksiä tekevät tai niihin vaikuttamaan pyrkivät lukisivat kirjan. Suuren kaivospelin avulla on huomattavasti helpompi esittää vaikeita kysymyksiä silloin, kun teidän kuntaanne tai lähialueellenne ollaan avaamassa kaivoksia.

Tiina Sandberg

julkaistu Tiedonantajassa

Terveyskeskus

Terveyskeskus

Alva kahlasi sohjon läpi sydän voimakkaasti pamppaillen. Ovet aukesivat automaattisesti ja Alva oli sisällä tutussa aulassa, jossa hän ei ollut käynyt muistaakseen kertaakaan äidin noin kymmenen vuotta sitten tapahtuneen kuoleman jälkeen. Ei ollut ollut tarvetta. Nyt sitä sitten oli toden teolla. Pamppailu alkoi tuntua huolestuttavalta sielun ja ruumiin pingisottelulta paikassa, jossa sen ei olisi pitänyt tuntua: sydämessä.

Alva tulosti vuoronumerolapun ja paineli odottamatta ensimmäiselle luukulle, jolla näytti palvelevan virkailija.

Tulin tänne kohonneen verenpaineen takia. Tämä on akuutti tilanne, asialla on kiire.”

Punatukkainen virkailija vilkaisi suljetun lasin takaa tokaisi: ”Mene tuonne toiselle luukulle”, osoittaen luukkua, jonka lasi oli auki.

Alva tallusti otsa hikeä valuen oikeaan paikkaan ja istuutui. Toinen virkailija osoitti yhtä tylsistyneen näköisenä seuraavaa luukkua ja punatukkaista sairaanhoitajaa sinisessä fleecepuserossa.

Miksi ne kaikki ovat punatukkaisia, mietti Alva kuumeisesti, pingisottelun jatkuessa sisällä kiivastahtisena. Ja miksi minä huomaan juuri punaisen värin, se ei siis ole ainakaan mikään abjektivärini.

Tulin tänne kohonneen verenpaineen takia. Minun piti tavata tulla ensiapuun lääkäri Anne Koivulehdon luokse”, toistin otsa hikisenä ja vaivalloisesti huohottaen, ojensin hoitajalle verikokeen tulokset. Siitä oli alleviivattu P-Krea 176 umol/l. ”Ei meillä ole ketään Anne Koivulehtoa”, sanoin fleecepaitainen nostamatta katsettaan tietokoneen ruudulta. ”Lääkärin nimi on Anne Koivulehto”, Alva toisti ja ojensi terveydenhoitajan kirjoittaman paperin, johon oli ylä- ja alapaineen lisäksi kirjoitettu lääkärin ja sairaanhoitajan nimi. Hänelle ei juolahtanut mieleen, että hoitaja oli kirjoittanut paperilapulle oman nimensä lisäksi psykiatrisen poliklinikan lääkärin nimen. Sen, joka arveli Alvalla olevan hoitamattoman kohonneen verenpaineen.

Se on mahdollista, muisteli Alva, joka ei muistanut, milloin tarkalleen oli viimeksi käynyt verikokeissa. Joskus vuosia sitten se oli, kodin lähellä sijaitsevassa terveyskeskuksessa. Hoitaja oli silloin huomauttanut kohonneesta verenpaineesta ja kehottanut seuraamaan arvoja terveyskeskuksessa kaikkien käytössä olevalla mittarilla lukemien kehittymistä. Alva oli käynyt kerran mittarilla, mutta ei mittaaminen oli jäänyt puolitiehen. Kun koneen käynnisti, mansetti puristi käsivartta niin, että Alvaa satutti. Ei hän halunnut tuntea sellaista kipua, kun kivut olivat poistettavissa niin kätevästi. Kaikkihan niin tekivät, paitsi Alva, ja siksi oli parempi olla tekemättä sellaisia juttuja, joista seurasi kipua. Rinnakkaisvalmisteet oli olivat halvempia eikä Alva ollut huomannut tehossa eroa. Mutta verenpaineen mittaaminen jäi yhteen kertaan Alvan osalta.

Alva oli alkanut käyttää ensimmäistä lääkettään vakituisesti vain vähän yli kuukausi sitten. Alva, joka ei ollut koskaan ajatellut joutuvansa sen miljoonan masennuslääkkeitä käyttävän joukkoon, joutui vasta nelikymppisenä tunnustamaan, että nyt oli vihdoin hänen vuoronsa. Vaikka Alva ei ollut rasittanut itseään päivätöiden kaoottisella sydämentahdistuksella, hän oli omassa yrittäjän arjessaan yrittänyt parhaansa mukaan noudattaa

Hoitaja jatkoi nakutteluaan eikä vastannut. Alva vaikeni ja yritti odottaa kärsivällisenä. Se kai olisi paras strategia tässä tilanteessa, jossa hän ei uskonut olevansa kummoisessakaan neuvotteluasemassa. ”Kauan tässä menee, minun pitäisi ehtiä yhden bussiin ja ehtiä verikokeeseen ennen sitä”, sanoi Alva ja katsoi kelloaan: 12.30. Fleecepaitainen tokaise hermostuneena: ”Mitään verikoetta ei pystytä ottamaan, ellet rauhoitu ja mene odottamaan.” Alva siirtyi päivystyksen puolelle istumaan. Huoneessa istui seitsemän ihmistä, joista neljä olivat varmaan tullut yhdessä. Kaksi pariskuntaa ja kolme yksinäistä, Alva päätteli.

Hän palasi noutamaan muistilappua, johon hoitaja oli kirjoittanut veriarvot: 230/132 ja 218/130. Fleecepaitainen oli sulkenut lasi-ikkunan ja avasi sen vastenhakoisesti katsomatta Alvaan työntäen hänelle käsinkirjoitetun lapun. ”Niemi”, tummatukkainen, tukevahko nainen huusi vastaanottohuoneen ovelta. Syöpäpotilaan näköinen lähes hiukseton nainen ja häntä saattava mies nousivat ja astuivat sisään. He olivat sisällä kauan aikaa, Alva ei osannut sanoa sitä minuuteissa, mutta se tuntui pitkältä. Sitten oli jälleen hiljaista ja toisesta ovesta tuli esiin vaalea, silmälasipäinen ja polkkatukkainen lääkäri, joka kutsui sisään seuraavan asiakkaan. Sinne meni vanhemman pariskunnan naispuolinen edustaja.

Jono jatkoi etenemistään. Päivystykseen tuli vaalea, tukeva nainen, joka meni istumaan pöydän ääreen. Katsoin kelloa: 13.15. Minuutit matelivat. Vaalea nainen pääsi sisälle ja Alva meni istumaan hänen paikalleen. ”Tutkimustulokset valmistuvat noin parin tunnin sisällä”, julistettiin seinälle painetussa ohjelistassa, jossa kehotettiin odottamaan kärsivällisesti ja melua pitämättä sekä häiriötä aiheuttamatta. Aulan läpi vietiin paareilla vanhoja naisia sisälle sairaalaan. Yhtään miestä ei näkynyt. Hoitajat juoksivat sisään ja ulos hoitohuoneista. Kiirettä näytti piisaavan ainakin näennäisesti.

Fleecepaitainen astui ulos hoitohuoneesta ja kuulutti: ”Lahtinen”. Alva nousi ja lähti naisen perään. Hänet vietiin pieneen hoitohuoneeseen, vedettiin verho kiinni ja kehotettiin asettumaan pitkäkseen EKG:tä ja verikoetta varten. Hoitaja kiinnitti tarrat ruumiiseen paidan alta, laittoi koneen käyntiin ja otti samalla verikokeen oikean käden peukalosta. Hoitaja tunki kätensä Alvan puseron alle ja irrotti tarroja huolimattomasti todeten: ”Kyllä se verenpaine on kohonnut.”

Alvasta alkoi tuntua, että päässä humisi, sellainen tunne oli ollut joskus öisinkin, kun hän heräsi ilman mitään näennäistä syytä. Alva palasi odottamaan. 13.50. Julkisella puolella vaadittiin kärsivällisyyttä, jos ei ollut varaa maksaa työterveydenhuollostaan, oli oltava rutkasti sisua. Sitä Alvalla riitti, oli riittänyt jo vuosien ajan, kun hän sinnitteli pienillä palkkioillaan koulutuksestaan huolimatta eteenpäin unohtaen kaiken vaateliaisuuden, jota hänellä ilmeisesti olisi pitänyt olla itseään kohtaan.

Vihdoin tumma, tukeva lääkäri astui ulos ja huusi Lahtista. Alva astui sisään.

Teillä on pahasti kohonnut verenpaine ja se pitää hoitaa heti. Onko teillä havaittu aiemmin vastaavaa?”

Edellisestä verikokeesta on vuosia ja silloin huomautettiin kohonneista arvoista, mutta ne eivät ole olleet ilmeisesti näin huolestuttavan korkealla. Voiko tämä olla väliaikaista? Luulen kyllä, että tämä on jatkunut pitkään. Olen tuntenut öisin päässä eräänlaista huminaa.”

Kaikki on mahdollista, mutta voi olla kyse myös hoitamattomasta verenpaineesta ja se pitää hoitaa välittömästi kuntoon. Arvonne ovat hyvin korkeat. Soitan vielä, mitä teemme.”

Alva nyökkäsi ja jäi odottamaan, kun lääkäri soitti kollegalleen. Hän otti käteen verenpainelääkereseptin. Mitään tarkempia ohjeita ei kuulunut. Alva kätteli lääkäriä. Aulassa hän tunnusteli puseroa: EKG-tarroja oli vielä rinnan alla. Alva pysäytti verikoekärryjen kanssa kulkevan hoitajan ja kysyi näyttäen yhtä tarraa: ”Mitä näille tehdään?”

Voit irrottaa ja heittää ne roskikseen”, hoitaja sanoi ja lähti kiireesti kärryjen kanssa eteenpäin.

Ovi aukeni ja hoitaja huusi: ”Salmi odottaa sitten aikaa lääkärille.”

Hän meni syöpäpotilaan näköisen naisen luokse: ”Teidän pitää mennä vielä sisätautilääkärin luokse kokeisiin. Tuli uudet ohjeet.”

Nainen katsoi mieshoitajaa kummeksuen: ”Mutta ensin ne sanoivat toisin, nyt ohjeet siis muuttuivat?”

Hoitaja nyökkäsi ja pudisti päätään myöntymyksen merkiksi.

EKG:n mittauksesta ruumiiseen kiinni jääneet tarralaput pistelivät iholla. Alva tunnusteli vekottimia vihreän villapaitansa lävitse: hoitaja oli jättänyt osan tarralapuista kiinni rintojen alle. Alva veti puseron lievästi ylös ja irrotti pari tarralappua, jotka tuntuivat oitis käsiin. Loput jäivät roikkumaan etuvartaloon tiukasti. Olihan Alvalla koko ilta aikaa irrottaa ne kotisohvalla.

Alva astui ulos päivystyksen ovesta ja suunnisti kohti bussipysäkkiä. Matkakortin vaihtoaika oli mennyt umpeen pari tuntia sitten. Hän huokaisi. Kortti oli pakko leimata uudelleen. Alvan mielessä vilisivät luvut ja rajat: Helsinki, Vantaa, 0 euroa.

Alva otti viimeiset pari juoksuaskelta bussia kohden ja painoi kakkosta. Ei auttanut mikään, oli taas painettava uutta matkaa. Mistä hän olisi tiennyt, kuinka kauan verenpaineen ja EKG:n mittaaminen ja tulosten antaminen saattaisi kestää. Oli päästävä kaupunkiin nopeasti.

Laulutuntia ei voisi mistään hinnasta jättää väliin, se oli päivän pelastus ja viikon kohokohta: ainoa ilonaihe jäätäväksi muuttuneessa maailmassa. Kirjasto 10:ssä vähävaraisetkin pystyivät harrastamaan erilaisia harrastuksia, mikäli heillä oli kirjastokortti. Edellytyksenä tosin oli, että soittohuoneessa oli vapaa rako tiettynä päivänä, mikä ei ollut kirkossa kuulutettu asia. Viikkoa ennen kaikki vuorot olivat menneet aika tarkasti; niillä oli kysyntää suuremman joukon keskuudessa.

Alva päätti ottaa riskin. Luultavasti se ei kannattaisi ja hän joutuisi lähtemään eteenpäin tyhjin käsin pettyneenä, mutta näin hän olisi sen ainakin ottanut eikä tarvitsisi harrastaa mitä, jos –tyylistä mietintää. Hän oli ajoittain, mielestään liian harvoin, toimen nainen, joka ei jäänyt odottelemaan muiden mielipiteitä. Byrokratian sotkujen vuoksi toiminta ei aina vain johtanut toivotunkaltaiseen lopputulokseen.

julkaistu Tiedonantajassa

Friday, January 06, 2017

Sanan paino runoudessa

Jussi Särkelän kritiikki Sanan painosta blogissaan

Valtamedia on luopunut sille kuuluvasta sivistystehtävästä. Muu media on markkinoiden vallan alla jäänyt marginaaliin. Snellman olisi tilanteesta kauhuissaan. Runous on muutoksen myötä puristuksessa. Sitä ei juuri esitellä ja runouden kritiikki on museoitu. Moni huomion arvoinen runoilija jää pimentoon, yleisön ulottumattomiin.
Jotain tällaista tuli ensimmäisenä mieleeni lukiessani Rita Dahlin runoeeposta ´Liikennevaloja eksyneille´ (Kolera 2015). Dahl viiltää eepoksessa auki yhteiskunnallisia rakenteita aforismin, runon, proosan ja kollaasien metodein.
”Mies käveli Nevskij Prospektiä, hän olisi voinut kävellä missä tahansa, kun kivi sattui päähän. Runoilija raahautui seiniä pitkin ensimmäistä baaria kohti. Hän kurkotti kättä kohti oven kahvaa, mutta ovi läimäistiin nenälle. Kansalainen talletti kaiken sukan varteen ja heitti rammoille vain kolikoita. Hän oli ensimmäinen, jolle ei käynyt kuinkaan. Tämä tarina ei opeta mitään, vain sen, että kiviä putoaa päähän missä tahansa. Henkilöt kyllä ovat tosia. Älä usko naapuriasi!”
´Liikennevaloja eksyneille´ runojen aiheet kattavat nykyihmisen elämän useita alueita.  Monikerroksinen eepos houkuttelee palaaman sen teksteihin ja teemoihin uudelleen. Aistin kokonaisuudessa latinalaisamerikkalaista yhteiskunnallisesti osallistuvaa tekstiä, mutta myös perinteistä suomalaista kaihoa, ”Käyn varjoisiin lehmuksiin / onnen hehku kengissäni…”Runojen lukemisen jälkeen minun oli pakko jatkaa kirjailijaan tutustumista.
En tiennyt mitään henkilöstä nimeltä Rita Dahl. Siispä hämmästyin kun google kertoi hänen olevan vantaalainen kirjailija. Hän on kirjoittanut viisitoista teosta, toiminut kääntäjänä ja toimittajana sekä on Pessoa-tutkija. Koska en ollut tästä kirjailijasta aikaisemmin kuullut, minä olen tältä osin joko sivistymätön tai sitten Dahl kuuluu heihin, jotka nykyisessä kustannusilmapiirissä tahtovat jäädä marginaaliin ja siten tuntemattomiksi.
Rita Dahlin viimeisintä, ´Sanan paino, kirjoituksia poetiikasta ja politiikasta´, lukiessa käy selväksi, että hän on portugalilaisen kielialueen asiantuntija. ´Sanan painossa´ ”lähiluennassa” ovat Jose de Saramago, Wilmar Silva, Alberto Pimenta, mutta myös tanskalais-norjalainen Aksel Sandemose.
´Sanan paino´ käy lähes oppikirjasta aloitteleville kirjailijoille ja runoilijoille. Dahl esittelee vaihtoehtoisia runouden muotoja. Hän pitää kuluvaa vuosikymmentä uudistuvan runouden kukoistavana aikana. Hän esittelee mm. ”äärimmäisen poliittisen” runouden muodon Flarfin, joka perustuu tietoverkoista löydettyyn kielimateriaaliin. Flarf on rumaa, epäesteettistä ja epärunollista, joka sisältää kirosanoja ja muuta ”alhaisena” pidettyä kieltä ja tuo sen tasa-arvoisena hallinto- ja tieteellisen kielen rinnalle. Flarfin ansiona on erilaisen kieliaineksen demokratisoiminen. Näin se heijastaa vahvistuneen luokkayhteiskunnan eriarvoisuuden poistamisen tarvetta demokratian keinoin. Flarf on eräs tämän hetken kapinarunouden muoto.
Dahl on parhaimmillaan kirjoittaessaan runoudesta ja sen yhteiskunnallisista tehtävistä. Hän näkee kirjallisuuden yhteiskunnallisen todellisuuden muodostamaa taustaa vasten. Se sopii hyvin eteläamerikkalaisen kirjallisuuden tuntijalle. Dahl haluaa mennä ilmiöiden taakse, nähdä yhteiskuntaa ohjaavat voimat ja paljastaa ne. Tämä realistinen ote ei tietenkään viehätä ruusujen ja orvokkien loistosta kirjoittamaan ihastuneita. Kukat kuihtuvat, mutta yhteiskunnallinen todellisuus on totta aina. Runouden tehtävä on aina ollut yhteiskunnallinen muutos ja sen kuvastajana sanan kehittäminen.
Parhaimmillaan Rita Dahl on kirjoittaessaan runosta. Lukija lähes kuulee kuinka Rita hengittää runoa. Hän on käynyt imemässä runouden ilmaa Välimeren maissa, Afrikassa ja Etelä-Amerikassa. ”Runon synnyinsijat vaikuttavat kieleen, rytmiin ja hengitykseen”, hän toteaa. Dahlin mukaan esimerkiksi Nicaraguan kaltainen maa on otollisempi runoudelle kuin Suomi. Täällä ”hulluudelle ei ole sijaa kuin kaduilla tai sairaaloissa”.
Dahl kirjoittaa, että hyväksi runoilijaksi tuleminen edellyttää runouteen perehtymistä, tulkintakyvyn jatkuvaa kehittämistä, jatkuvaa kirjoittamista sekä kykyä tietynlaiseen itsekritiikkiin ja –arvioimiseen. Yhdyn näkemykseen. Itse lisään, että toisaalta ns. kansan syvistä kerroksista nousee runoutta, joka on tärkeää sanomansa puolesta. Aina sisältö ja muoto eivät ole tasapainossa. ”Ihmisten luova itseilmaisu on tärkeää”, aivan kuten myös Dahl toteaa.
Ammattikirjailijoiden ja amatöörien ero tulee ´Sanan painossa´ erityisen voimakkaana esiin. Mielestäni jopa häiritsevän voimakkaana. Tai sitten Dahlin tarkoitus on tätä kautta nostaa esille kysymys runoilijoiden ja kirjailijoiden toimeentulosta. Marginaaliin jäävät ammattilaiset, kuten Dahl, joutuvat käyttämään kohtuuttomasti energiaa toimeentulojärjestelyihinsä. Se energia – ja luovuus – on kirjoittamisesta pois. Apurahajärjestelmät on kehitetty tätä ongelmaa korjaamaan. Ne saavat Dahlilta rankkaa kritiikkiä. Hänen mukaansa apurahajärjestelmät lämpiävät sisään.
Dahlin mukaan runoudelle on jätetty kielenuudistustehtävä, koska runous ei kuitenkaan myy. Näin ilmeisesti on, mutta eikö myynti ole kirjallisuuden tason – ainakin ainoana - perusteluna ylipäänsäkin huono. Kun Dahl sanoo kielellisen kunnianhimon olevan runouden ainoa ase kulutuksen hallitsemassa maailmassa, niin siinä runouden mitta on sanottu. Markkinointiin perustuvassa yhteiskunnassa kaikki syvällisyys tahtoo jäädä toissijaiseksi, ei vain runous. Yhteiskunnan sivistystasosta kertoo paljon, että kirjailijoiden enemmistö kuuluu köyhälistöön.
Jokaisen alkutaipaleella olevan runoilijan ja kirjoittajan kannattaa lukea ´Sanan paino´. Pidemmälle ehtineet kirjoittajat voivat vahvistaa asemoitumistaan kirjallisessa kentässä pohtimalla kirjan esiin nostamia teemoja. Tämä kirja olisi ansainnut kustannustoimittajan ja näkyvän esillepanon markkinoilla.
Rita Dahlin teoksen läpi kulkee kysymys mitä on ”uusi” välittäminen, solidaarisuus, ja miten se voisi näkyä kirjallisuudessa ja runoudessa. Kysymys on hyvin ajankohtainen, koska maapallolle on syntynyt ennen kokematon yhtenäiskulttuuri, joka panee ihmiset olemaan erilaisia samalla tavalla, ajattelemaan samoin kategorioin ja palvomaan yhtä ja samaa jumalaa, pääomaa ja sen valtaa.
”Orgiat helvetissä on neutraalin ylistyslaulu”, kirjoitti brasilialainen Clarice Lispector jo viisikymmentä vuotta sitten (Passio, Rakkaus G.H:n mukaan, Teos 2014). Jotain neutraalisuuden ja tasapaksuisuuden rikkovaa anarkiaa nykyisen yhteiskunnallisen hegemonian purkaminen edellyttää. Rita Dahl soittaa hyvin uudistusten lähteiden säveliä. Tutustukaa ihmeessä.

Thursday, January 05, 2017

Ammattiryhmä vailla statusta

Ammattiryhmä vailla statusta
Luovan työn tekijöitä ei työvoimaviranomainen ymmärrä. Meiltä puuttuvat perusoikeudet, jotka muille on lailla taattu. Jos jäämme työttömiksi, on mahdollista, että loppututkinnon tekemättömälle syntyy viiden kuukauden karenssi, jonka aikana ei siis nautita minkäänkaltaisia tuloja.
Me olemme usein ammattitaitomme julkaisuilla ja teoksilla todentaneet ja osalla on ne loppututkinnotkin. Miksi meitä silti kohdellaan kuin täysin oikeudetonta ja ammattitaidotonta paaria-luokkaa?
Vaadin täysin samoja oikeuksia meille kuin kaikille muille ammattiryhmille. Ei ketään saa Suomessa jättää vaille tuloja ja toimeentuloa. Se on toimeentuloloukku.
***
Otetaan esimerkki.
Jos kirjailija jää työttömäksi eli luovuttaa käsikirjoituksen ja hänellä ei ole TE-toimiston ja KELAn ammattitaidon takeena pitämää maisterintutkintoa tai muuta tutkintoa, luovan alan tekijä jää tyhjän päälle peräti viideksi kuukaudeksi. Jos on sitten jotakin omaisuutta tai tuloja ja puolisolla tuloja, toimeentulotukeakaan ei saa.
Siihen on sitten harkittava akateemisenkin kaikenlaisia mahdollisia tapoja saada tuloa työkokeilusta kuntouttavaaan työtoimintaan.
Pitää myös harrastaa perhesuunnittelua kaikki nämä em. asiat mielessä pitäen. Mutta ennen kaikkea kannattaisi varmistaa, että ammattitaito on muodollisesti osoitettavissa ja hankkia tutkinto, joka sen osoittaa.
***
Miten olisi siis taiteilijapalkka 1800 euroa ammattitaitonsa joillakin ammattiliiton kriteerein osoittaneille luovan alan tekijöille?
Huoli on aiheellinen, koska lähes eläketurvan ulkopuolelle jääviä freelancereita, vapaita taiteilijoita, on yli 50 prosenttia taiteilijakunnasta. Nämä ovat ammattitaitonsa osoittaneet liiton edellyttämin kriteerein.
Entä erillinen sosiaaliturvarahasto? Saksassa sellainen on jo käytössä.
Puretaan myös kaikki työllistymistä ehkäisemät byrokratian loukut. Taidetta saa tehdä työttömyysaikoina, vaikka se tuokin tuloja vain osalle taiteilijoista. Lisäksi opiskelu on sallittua.
Mutta miten saada taiteilijat sosiaali- ja työttömyysturvan piiriin? Lyhyellä aikavälillä nopein toteuttamisvaihtoehto on muuttaa sosiaaliturvan etuuslakeja ja tätä kautta saada taiteilijat kattavamman sosiaaliturvan piiriin.
Miksi taiteilijoiden asioista puhuvat ja niitä selvittävät usein ei-taiteilijat? Esimerkiksi nais- ja queertutkimuksessakin vaaditaan ääntä äänettömille, LBGTI-väelle ja naisille itselleen, sen sijaan, että heillä olisi jotkut välittäjät, edustajat. He ovat toimijoita ja subjekteja itse, ja ansaitsevat puhua omilla äänillään.
Luova kasvu ja taiteilijoiden toimeentulo 2011 -raportin on tehnyt Tarja Cronberg. Selviää hyvin, että hän ymmärtää taiteilijan työksi seksikkäät brändäystoimialat, kuten kuvataiteen ja designin, joilta tuloja voi saadakin. Näkemys on hyvin vaillinainen.
Annetaan taiteilijoiden puhua taiteilijoiden asioista. Me ne tunnemmekin.
Rita Dahl
julkaistu Tiedonantajassa

Wednesday, December 21, 2016

Maa-ainesta vähiten tarjoavalle

Hyvää joulua ja uutta vuotta! Tervetuloa kaivosvastaisille kahveille Tikkuraitille keskiviikkona 4.1. klo 15-17.



Vantaan kaupunginvaltuuston ympäristölautakunta hylkäsi Lemmikäisen maa-ainesluvan kuultuaan eri tahoja.


Vantaan kaupunginsuunnittelulautakunta vastustaa ympäristöluvan ja maa-ainesluvan myöntämistä Lemminkäisen 20 hehtaarin avolouhoshankkeelle Vantaan ja Nurmijärven rajalla. Hanke jättäisi jälkeensä kanjonin, jonka pohjalle olisi vaikea sijoittaa mitään toimintaa ja liittää aluetta rakenteellisesti muuhun taajamarakenteeseen.

Terveydensuojeluviranomainen korostaa, että melusta ei saa aiheutua haittaa alueen asukkaille, ei myöskään pölystä. Lemminkäisen kaavailujen mukaan louhintaa tehtäisiin klo 7-21 välisenä aikana.

Uudenmaan ELY-keskuksen mukaan hakemuksessa ei ole riittävästi selvitetty kalliosinisiiven esiintymistä alueella ja louhinnan vaikutuksia kalliosinisiiven esiintymiseen. ELY-keskus katsoo myös, ettei hankkeessa ole tehty myöskään liito-oravaselvitystä. ELY-keskus pitää myös kaivoselvitystä osin puutteellisena.

Uudenmaan Liitto lausuu, että Riipilän luonnonsuojelualueen kunnon pitää säilyä samana. Nurmijärven kunta toteaa, että muun muassa viheryhteystarpeista on valitettu.

Hakemuksesta on jätetty peräti 440 mielipidettä ja muistutusta. Esimerkiksi asukasyhdistysten lausunnossa todetaan hankkeen olevan ristiriidassa arvokkaan luonnon ja vuosisataisen asutuksen kanssa.


Rita Dahl

tulossa Vantaan Sanomiin

Tuesday, December 13, 2016

Globalisaatio tarvitsee kontrollia

Globalisaatio tarvitsee kontrollia

Wolfgang Streeck on saksalainen sosiologi ja poliittinen taloustieteilijä, joka haluaa globalisaatiolle demokraattisen kontrollin.

Kirjassaan Ostettua aikaa. Demokraattisen kapitalismin lykätty kriisi (Gekaufte Zeit: Die vertagte Krise des demokratischen Kapitalismus, suom. Mari Kukkonen) Streeck tarttuu Suomessakin ajankohtaiseen teemaan: talouden alamäkeen ja hyvinvointivaltion kriisiin.

Kirjassaan Streeck esittää laajan panoraaman nykyisestä yhteiskunnallisesta tilanteesta alkaen finanssikriisistä ja myöhäiskapitalistisen valtion legitimiteettikriisistä aina julkisen talouden kriisiin ja velkavaltion korvaavaan vakauttajavaltioon.

Opiskeluaikoinaan Streeck yritti tarttua Theodor Adornoon: turhaan. Sen sijaan hänestä tuli kapitalismin finanssikriisin kriitikko, jonka taustana ovat frankfurtilaiset kriisiteoriat. Finanssikriisin hän näkee osana yhteiskunnallisen kehityksen jatkumoa, yhtä kehitysjaksoa.

Streeck toimi vuosina 1995–2014 arvostetun saksalaisen Max Planck -instituutin yhteiskuntatutkimuksen johtajana. Sitä ennen Streeck oli sosiologian ja teollisuussuhteiden professorina Wisconsin-Madison yliopistossa.

Metaforana ajan ostaminen tarkoittaa edessä olevan tapahtuman lykkäämistä pyrkimällä estämään se kokonaan. Tässä tapauksessa lykättävänä ovat kapitalistisen talous- ja rahapolitiikan ennustamattomat seuraukset.

Kapitalismi on aina riippuvainen korjausliikkeistä, se on hauras järjestelmä. Kapitalismin tuho on kuin tuhannen kissan tuho samaan aikaan, kaikki vaativat yhtäaikaista huomiota.”

Globalisaatio ei voi toimia ilman talouspoliittista kontrollia

Globalisaatio ei voi toimia ilman kontrollia. Nyt kansainväliset rahavirrat ovat virranneet vapaasti rajojen yli, ja näin ei voi jatkua. Euroopan Unioni välttää keskustelemasta finalitésta, lopullisuudesta, koska se ei tahdo käsittää, että kapitalismilla on paitsi alku, myös loppu. Demokraattinen kontrolli globalisaatiossa on keskeinen kysymys.”

Kysymys rajoista on keskeinen globalisaatiolle: mihin niitä käytetään ja kuinka suojellaan rajojen sisäpuolella olevia.

Globalisaation aika hyödyttää enimmäkseen äärioikeistoa, mutta myös äärivasemmisto, kuten Sanders kerää kannatusta. Yhteistä molemmille ääripäille on eliittien inhoaminen.

Nyt Euroopan Unioni on muuttunut alkuperäisestä varsin homogeenisten kuuden jäsenvaltion joukosta 28:n valtion heterogeeniseksi joukoksi. Nykyiset Euroopan Unionin jäsenmaat ovat hajanaisempia kuin Yhdysvaltain osavaltiot.

Samalla Unioni on muuttunut luonteeltaan sosialidemokraattisesta liberalistiseksi projektiksi, joka edistää yksityistämistä ja vapaan työvoiman liikkuvuutta.

Euroopan Unioni on osa toisen maailmansodan jälkeen alkanutta kansallisvaltioiden hajoamista. On epäselvää, mitä Euroopan Unionille tulee tapahtumaan. On mahdollista, että siitä syntyy vielä isompi Unioni, joka alkaa kilpailla Yhdysvaltojen ja Venäjän kanssa.

Euroopan Unionin ydintehtävästäkin ollaan oltu montaa mieltä. Kauneimpien ajattelijoiden mielestä sen tehtävä on pienten kansallisvaltioiden suvereniteetin suojeleminen. 

Vastakkaisten näkemysten mukaan tarkoituksena on ennen muuta vahvan liittiovaltion luominen. Liittovaltion auktoriteetti on aina yli kansallisvaltion.

Brexit antaa toivoa, että Unionista irtaantuminen on mahdollista. Skotlanti löysi oman tiensä irtaannuttuaan Englannista ja hakeuduttuaan turvaan EMU:n suojiin.

Unionin voittajavaltioilla Hollannilla, Itävallalla ja Saksalla menee paremmin kuin koskaan kun taas häviäjät: Portugali, Italia, Espanja ja Kreikka eivät tiedä, miten kriisiytyneen taloutensa pystyvät koskan vakauttamaan.

Mitä tapahtuu kun finanssikupla puhkeaa

Nyt eletään aikaa, jolloin kaikki perinteiset talouspolitiikan keinot, inflaatio ja valtionvelka, on käytetty, yksityiset lainamarkkinat ovat laajentuneet ja keskuspankit ostaneet valtioiden ja pankkien velkoja rajattomasti. Myös vailla hallitusta oleva Euroopan Keskuspankki on syyllistynyt tähän.

Liiallisen luototuksen lisäksi vaivana on vuosikymmeniä jatkunut julkisen talouden alijäämä. Velkaantuminen on siis suurempaa kuin koskaan. Myös työttömyys on kaikissa maissa korkea, myös täystyöllisyydestään ylpeässä Ruotsissa.

Kapitalismissa on meneillään kolmitasoinen kriisi: pankkien, julkisen talouden ja reaalitalouden kriisi.

Streeck kysyy, mitä tapahtuu, jos velalliset eivät pysty maksamaan tässä tapauksessa velkojaan? Seuraukset ovat täysin tuntemattomat.

Velkavaltiosta vakauttajavaltioon

1970-luvulla valtioilla oli vielä mahdollisuus valita inflaation ja julkisen valtionvelan välillä valtiontalouden vakauttajina. 1980-luvulla finanssisektorin tuella tapahtui muutos velkavaltioksi.

Finanssisektori alkoi hakea tukea valtioilta, jolloin tapahtui muutos vakauttajavaltioksi. Tällöin alettiin lainata kotitalouksille ja antaa yhä riskialttiimpia lainoja.

Kilpailuyhteiskunta muuttaa velkavaltion vakauttajavaltioksi. Äänestäjämäärät alenevat, skeptismi lisääntyy.”

1980-luvulla Reagan ja Thatcher alkoivat harjoittaa monetaristista talouspolitiikkaa, johon kuului yksityistäminen, deflaatio ja jatkuva joukkotyöttömyys. Finanssikriisin jälkeinen aika on vienyt finanssivoimien mahdin vielä Thatcheria ja Reaganiakin pidemmälle.

Rita Dahl



Thursday, December 08, 2016

Tiedonantajan keskiaukeaman juttu



Kuvat Kap Verdeltä ja Italiasta.
Kauno- ja tietokirjallisuuden moniottelija Rita Dahl
Rita Dahl on monipuolinen taiteilija, tietokirjailija ja toimittaja. Hän on julkaissut sekä kauno- että tietokirjallisuutta, runoa ja proosaa, toimitettuja teoksia että käännöksiä erityisesti portugalista mutta myös englannista, ruotsista, espanjasta ja saksasta. Seuraavassa Dahlin näkemyksiä muun muassa kirjoittamiseen, taiteeseen, taiteilijan yhteiskunnalliseen asemaan sekä TA Tiedon julkaisemaan Suuri kaivospeli -teokseen liittyen.
Laaja tuotanto
Dahlilta on julkaistu satoja artikkeleita ja useita kaunokirjallisia teoksia.
– 2000-luvulla vielä pystyi journalismilla jotenkin elättämään itsensä, kirjailijan työ oli unelma jo 1990-luvulta lähtien, jota kohdin menin kirjoittajaryhmien ja antologia/lehtijulkaisujen kautta. Jokin viehätti ”vapaassa tekemisessä” ja journalismin kulta-aikoina elätin itseni tekemällä juttuja aiheesta kuin aiheesta ja perehtymällä nopeasti vaativiinkin aihepiireihin.
Dahl on kyllästynyt elämään köyhyysrajalla.
– 50:stä apurahasta huolimatta olen joutunut elämään EU:n määrittelemällä köyhyysrajalla. Se ei ole oikein, kun olen sentään kahden maisterintutkinnon nainen. Lisäksi olen täydennyskouluttanut itseäni viime vuosina Haaga-Helian journalismiopinnoilla, Sibelius-Akatemian länsimaisen taidemusiikin historialla ja Arts Managementilla ja Metropolian kulttuurintuotannon brändinhallinnalla sekä suorittanut kasvatustieteen perusopinnot Helsingin yliopistossa.
– Olen myös yli 15 vuotta opiskellut sopraano ja teen ensi keväänä Ooppera Fantasian Rusalkassa toisen metsänneidön roolin. Viime vuonna tein ensimmäisen roolini Weimarin oopperastudiossa Mozartin Figaron häiden Marcellinana.
Kiinnostus runouteen virisi varhain
Miten aikanaan kiinnostuit runoudesta ja halusit ryhtyä kirjoittamaan omia runoja?
– Aloin lukea aikuisten kirjallisuutta jo 10 – 11-vuotiaana, ensimmäiset lukemani runoilijat olivat Federico García Lorca ja T.S. Eliot, joihin ihastuin suuresti: ensin mainittuun hänen aistivoimaisen ja värikylläisen runoutensa takia, jälkimmäiseen puolestaan hänen yhteiskunnallis-kriittisen asenteensa ja näkökulmansa vuoksi.
– Pidän runoudesta laidasta laitaan. Pidän modernismin klassikon Eeva-Liisa Mannerin osuvista ja uppoavista, kirkkaista metaforista, mutta voin kyllä nauttia myös amerikkalaisista L-A-N-G-U-A-G-E-koulukunnan runoilijoista myös.
Dahlilta on ilmestynyt kuusi runokokoelmaa.
– Ne kuvaavat kaikki eri puoliani. Esikoiskokoelmani oli puhdasoppista kuvarunoutta ja viimeisin kokoelmani Liikennevaloja eksyneille, on tyylillisesti monipuolisin.
– Elämää Lagoksessa -runokokoelman (ntamo 2008) pitkät proosarunot ovat yhdistelmä lagoslaista ja länsimaista todellisuutta. Länsimainen kiire on järjestyneempää, kontrolloidumpaa ja vakaampaa, koska sen tehokkuus on ennalta paremmin tiedossa. Sen sijaan lagoslaiset katumyyjät ovat pakotettuja kiireeseen, joka ei johda heidän kannaltaan paljon parempaan lopputulokseen; heidän muutenkin pienet ansionsa ovat kiinni siitä, kuinka nopeasti he saavat myytyä banaanilastupussejaan, vesipullojaan, puhelinkorttejaan, karamellejaan, perunalastujaan.
Dahlin runoutta on käännetty reilulle kymmenelle eri kielelle ja hän on myös itse suomentanut runoutta.
– Käännökset ovat tulleet luonnollisesti kansainvälisissä tapahtumissa tapaamieni kirjailijoiden kautta ja oman aktiivisuuteni tuloksena: olen lähettänyt runojani tarjolle lukuisiin kirjallisuuslehtiin. Julkaisuja on melkein kaikilla mantereilla Euroopasta Afrikkaan, Amerikkoihin. Tapaamisissa olen löytänyt myös runoilijoita, joiden runoja olen kääntänyt suomeksi. Lahden runotietokanta tunnistaa yli kaksisataa lehtikäännöstäni kirjallisuuslehdissä.
Miksi koet kansainvälisyyden tärkeäksi?
– Kansainvälisyys on aina ollut luonteva osa minua. Puhun seitsemää kieltä ja olen minglannut eri kulttuurien keskuudessa PEN-aikoinani paljonkin. Olen myös työssäni edistänyt kielivähemmistöjen asiaa.
Dahlilta on julkaistu myös yksi proosateos Rajanylityksiä. Hänen tapansa kirjoittaa proosaa eroaa runouden kirjoittamisesta.
– Proosani on hyvin tiivistä ja impressionistista, jossa tematisoituvat aistimusten lisäksi kulttuurienväliset kohtaamiset sukupuolten taistelutantereella.
Taiteilijoiden taloudellinen ahdinko
Monet luovan alan ihmiset ovat taloudellisesti ahtaalla. Kulttuurin ja taiteen merkitystä korostetaankin lähinnä juhlapuheissa kliseisin korulausein.
– Itsekin olen elänyt pienillä apurahoilla, ja vaikka olen julkaissut paljon, en kertaakaan ole saanut isompia apurahoja, esimerkiksi valtion taiteilija-apurahaa. Runous ei ole autonominen tekstuaalinen saareke markkinavoimien kurittamassa maailmassa. Se, kuten mikä tahansa tekstilaji, on olemassa aina suhteessa sitä tekevään yhteisöön eli runoilijoihin ja erilaisiin yksityisiin ja julkisiin instituutioihin, jotka edustavat kirjallisuuspoliittista ulottuvuutta. Instituutiot luovat julkilausumattoman hierarkian toimijoiden välille muun muassa apurahoja ja palkintoja myöntämällä ja esiintymistilaisuuksia järjestämällä.
– Minulla on pöytälaatikossa kypsymässä käännöksiä, lastenkirjoja, oopperan libretto, proosateksti. Tulossa on ensi vuonna myös massiivinen Jyrki Pellisen -muotokuva kustantamo Tarkelta. Se riittää tältä erää. Toiveeni on pysyä työelämässä ja jättää kirjailijan työ sivurooliin, kun se tähän mennessä on ollut pääosassa.
Tietokirjallisuus
Dahl on kirjoittanut suuren määrän tietokirjallisuutta eri aihealueilta: miten valikoit kirjojesi aiheet?
– Aiheet ovat tulleet eteeni. Sananvapaus-aiheinen kirja syntyi kun olin tutustunut aiheeseen sananvapausjärjestössä varapuheenjohtajana ja naiskirjailijakomitean vetäjänä, kuvataiteilijat-aiheinen artikkelikokoelma syntyi erilaisista lehtijutuistani, Portugali-matkakirja, joka on yhdistelmä tietoa ja kaunoa, syntyi kiinnostuksestani portugalin kieleen ja kulttuuriin, poetiikka ja politiikka -kirja syntyi monen vuoden aikana kun lähdin pohtimaan muiden poetiikkoja ja omaanikin.
Savukeitaan mielenkiintoisessa Matkaoppaat -sarjassa on ilmestynyt neljä Dahlin kirjoittamaa teosta.
– Ne ovat enemmän kuin matkaoppaita: ne ovat matkakirjoja. Niissä luonnostellaan jokaista kohteena olevaa maata ja kulttuuria syvällisemmin kuin oppaissa ja annetaan ääni myös paikallisille ihmisille ja järjestötoimijoille. Kielivähemmistöt, naiset ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden teemat ovat niissä päässeet esiin. Mieleenpainuvin maa on Brasilia, joka on mielenkiintoinen sekoitus järkeä ja hulluutta. Ei ole kaukaa haettua, että Brasiliassa on sambakarnevaali ikään kuin joka hetki.
Suuri kaivospeli
TA-TIETO julkaisi hiljattain Dahlin kirjoittaman teoksen Suuri kaivospeli.
– Aloin seurata Talvivaaraa Stop Talvivaaran herättämänä elokuussa 2012 ennen kolmatta kipsisakka-altaan onnettomuutta. Haastattelin muun muassa Li Anderssonia ja Kuusamon kaupunginjohtajaa, joka perusteli kaivosten perustamisia työllisyysvaikutuksilla. Nämä puheet työllisyysvaikutuksista ovat vain harvoin realisoituneet ja menevät hyvin läpi johtajakunnassa, joka ei seuraa asioita.
– Teoksessa käsitellään kaivospolitiikkaa myös kansainvälisesti vertaillen. Siinä nostetaan esille joitakin kiistanalaisia kaivoshankkeita sekä käsitellään spekulointia Talvivaaran jatkumisen syistä ja tuodaan julki ehdotuksia toisenlaisesta kaivostoiminnasta.
Kirjassa Talvivaara on keskiössä, mutta esillä ovat myös monet muut suomalaiset kaivokset.
– Koska Talvivaara ei ole yksittäistapaus, niin myös muilla kaivoksilla saattaa tapahtua jotakin vahingollista. Muitakin kaivoksia ollaan suunniteltu luonnon kannalta uhanalaisille paikoille, kuten Dragon Miningin Juomasuon kaivosta Oulangan kansallispuiston kupeeseen. Tämä hanke onneksi torpattiin yleiskaavakäsittelyssä reiluin äänin.
Minkälaista kaivospolitiikkaa Suomessa tehdään?
– Hallitus on sitoutunut Green Miningiin Kataisen hallituksesta lähtien ja kaivospolitiikka on uusliberaalia: valtauksen saa ensin tehnyt. Politiikka on sosiaalisesti vastuutonta. Kaivosten sosiaalisista ja yhteiskunnallisista kustannuksista ei vastata riittävästi – esimerkiksi kaivosvero pitäisi saattaa voimaan heti. Myös onnettomuuksin varautumiseen pitäisi perustaa esimerkiksi joku erillinen rahasto.
Kansalaistoiminnalla ja -aktivismilla on ollut merkittävä rooli Talvivaaran kohdalla.
– Stop Talvivaara on toteuttanut näkyviä mielenosoituksia ja tehnyt yksittäisiä tarkistusmittauksia, kuten muutkin järjestöt ja yksityiset aktivistit, esimerkiksi Mika Flöjt. Facebookissa on lukuisia Pohjois-Keski-Suomen kaivoksia vastustavia ryhmiä, jotka jakavat uutisia aiheesta. Myös Dragon Miningin kaivoshankkeen etenemisen estää ainakin toistaiseksi se, ettei yleiskaavaan ole kaavoitettu kaivosta.
Taiteilija, tietokirjailija ja yhteiskunta
Dahl on työskennellyt syyskusta lähtien UN Womenilla: mistä työssäsi on kyse?
– Naisten ja tyttöjen oikeuden puolustamisesta globaalisti YK:n mandaatilla viestinnän keinoin. Teen paljon käännöksiä ja muita viestinnän töitä. Sopimukseni on maaliskuuhun. Olen kiinnostunut vastaavista töistä esimerkiksi toisessa järjestössä tai politiikkaa ja demokratiaa edistävässä kansalaisjärjestössä.
Minkälaisena näet suomalaisen yhteiskunnan taiteilijan ja tietokirjailijan silmin?
– Kovana. Työelämässä vaaditaan jatkuvaa kouluttautumista ja samaan aikaan hallitus leikkaa kaikkein heikoimmassa asemassa olevilta. Kahtiajakautuminen on totta monessa mielessä: jakaudumme hyvä- ja huono-osaisiin, kantasuomalaisiin ja maahanmuuttajiin, miehiin ja naisiin.
Mitkä ovat mielestäsi suomalaisen yhteiskunnan suurimmat epäkohdat?
– Koveneva ilmapiiri, joka hallituspolitiikassa heijastuu heikoimpiin kohdistuvina leikkauksina. Viimeksi leikattiin lääkekorvauksista. Lisäksi vihapuhe ja rasismin nousu ovat ikäviä ja valitettavia asioita.
Yhteiskunnallinen tilanne on osaltaan vaikuttanut siihen, että monet taiteilijat ovat ryhtyneet ottamaan kantaa epäkohtiin.
– En usko dogmaattisuuteen, eli tässä mielessä kantaaottavuus itse taiteessa voi olla vain välineellisessä asemassa. Erikseen on sitten taiteilijan yhteiskunnallinen vaikuttaminen, joka voi olla aktiivistakin.
Taiteilijan asema on Suomessa siinäkin mielessä epäkiitollinen, että taiteen tekeminen harvemmin mielletään ”oikeaksi työksi”.
– Taiteilijan asema on marginaalinen. Taidetta ja sen tekemistä ei käsitetä ammatiksi, sitä pidetään korkeintaan harrastuksena, vaikka meillä on ammattiinsa vakavasti suhtautuvia tekijöitä, jotka tekevät työtään marginaalisilla tuloilla.
Koetko olevasi yhteiskunnallinen kirjailija?
– Olen yhteiskunnallinen kirjailija, koska nostan meille kaikille tärkeitä teemoja esille kirjoissani. Jokainen tekee taidetta omista lähtökohdistaan käsin. Minä erotan kritiikin taiteestani, taide ei ole yksinomainen paikka esittää kritiikkiä, sen voi tuoda esiin muussa toiminnassa, jotta taiteesta ei tule dogmin välittämisen väline. Taiteilijan tehtävä on myös ottaa kantaa maailman asioihin muussa yhteiskunnallisessa toiminnassaan, olkoon se poliittista tai mitä tahansa muuta toimintaa.
Kohti kunnallisvaaleja
Dahl liittyi hiljattain SKP:n jäseneksi ja on kokenut puolueen arvomaailman omakseen.
– Puolueen jäsenenä saa enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa sekä osallistua myös kansainvälisiin kokouksiin ja vaaleihin.
– Olen 90-luvulla ollut HYY:n Vihreissä, 2012 olin ehdokkaana kuntavaaleissa Vantaalla, mutta siellä ei mielestäni ollut paikallispolitiikassa sijaa minun kaltaiselleni toimijalle. Lisäksi pidän SKP:n radikaalista, työntekijän etuja ja suuryrityksiä vastustavasta linjasta, joka on ehdoton esimerkiksi vapaakauppasopimus- ja myös EU-kannoissaan.
Miksi on tärkeää, että Suomessa on SKP:n kaltainen puolue?
– SKP luo vastavoiman ja ”pienen ihmisen äänen” koville hallituspuolueille. Puolustamme inhimillistä ulottuvuutta, lähipalveluita ja lähidemokratiaa, kaikkea sitä, mikä pitää arkisen yhteisöllisyyden elävänä ja toimivana.
Dahl tulee asettumaan ehdolle kevään 2017 kunnallisvaaleissa: vaalityö on jo käynnissä.
– Kaivoskirjatilaisuudet ovat jo vaalikampanjointiani. Lisätilaisuuksia on mahdollisesti luvassa vielä tammikuussa, Dahl päättää.
MARKO NIEMI julkaistaan Tiedonantajassa 9.12.2016

Saturday, November 19, 2016

Lehtikirjoittamisen kurssi tarjolla

LEHTIKIRJOITTAMISEN KURSSI

Kriittisellä korkeakoululla, osoitteessa Albertinkatu 27
Viitenä maanantaina 23.1.-20.2.2017 klo 18.00-20.30.
Hinta: 130 euroa
 Kurssilla tutustutaan erilaisiin lehtijuttutyyppeihin: uutisiin, henkilö-, ja aihejuttuihin, reportaaseihin, sekä aikataulusta ja osallistujien kiinnostuksesta riippuen narratiiviseen/tutkivaan journalismiin.
Kurssin opetus koostuu lukemisesta, keskusteluista, sekä kirjoittamisesta ja palautteista. Kurssi soveltuu lehtikirjoittamisesta kiinnostuneille henkilöille, erityisiä esitietoja ei edellytetä.
Kurssin opettajana toimii vapaa toimittaja ja kirjailija Rita Dahl.
Ilmoittautumiset viimeistään 15.1.2017 Kriittisen korkeakoulun toimistolle (050-5525959, info@kriittinenkorkeakoulu.fi). Ilmoittautumisen voi perua veloituksetta viimeiseen ilmoittautumispäivään asti. Sen jälkeen peruutuksesta veloitetaan puolet kurssimaksusta.