III. Yo crecí en las calles y ahí empezó un país completamente nuevo
Yo crecí en la calle y ahí empezó un país completamente nuevo.
Me partí indefinidamente en dos, problema de por vida.
En un país sin tierra los reyes gobiernan sin permiso.
Me familiaricé con la Biblia con todo mi entendimiento.
Yo, país sin reyes. Solo un bufón.
Tuve que encontrar lo que se llama el otro.
La rosa creció para llegar a la ciudad.
Todo se enrojeció como a las últimas horas de la noche.
Y los reyes llamaron por sus nombres a sus personas de confianza.
Las hojas cayeron del árbol sin cuidado.
Nacen perspectivas desde la ventana y cada una es correcta.
Hay que encontrar un buen lugar una buena calle y un árbol donde guarecerse.
El Halcón juega con la paloma
El halcón juega con la paloma y la paloma se alegra
sin saber que juega con la muerte. Cuando el halcón
viaja a Ibara, los vientos lo empujan hacia delante
y el halcón piensa qué bien, llegaré más rápido.
Pero si el halcón no quiere quebrar su bandada, en el cielo
hay espacio suficiente para todas las aves que quieran volar
sin peleas. El jefe de los halcones alcanza hasta las
gallinas más rápidas, pero las salvará de la muerte? “Eso me sucedió
antes” dijo la gallina más vieja que tenía las uñas del halcón
clavadas en su espalda: animal que mira ahí y allá
del bosque, pronto será capturado por el cazador
no es fácil el rol del depredador porque
el gato hace suyos ojos y nariz de la rana que es su presa.
Ni los dueños de una jauría de perros podrían
capturar al elefante. El perro sabe echarse
cuando ve al tigre: solo el depredador tiene el poder
de arrancar las hojas del calendario para ser exitoso
y no perder la liebre. Las cabras son diferentes.
Ella busca su pareja y por eso se deja crecer la barba; el macho cabrío
dice que su madre tiene que parirlo y así él se convertirá
en el esposo de ella. Y cómo trata la cabra a su dueño:
ella se sacrifica cuando él se enferma y se vuelve a sacrificar
cuando se cura y así infinitamente
sigue su interacción con el amo, porque algunas relaciones
ya se han formado en el nacimiento. La cabra sin embargo
mira a su carnicero como si nunca
hubiera existido. Dios olvidó recordar a la rana
que debería tener alas. La rana en vez
de endulzar la sopa abre sus brazos y piernas
y se lanza: este es su carácter
pero a pesar de eso el pez conoce mejor el río.
Ni creas que la tortuga no respiraría bajo su caparazón:
se escucha un susurro que la sigue cuando está de viaje
y la casa va tras ella. Los animales son capaces de aprender:
cuando la tortuga abre su boca para alimentarse, las bocas
de sus crías también se abren y la tortuga pregunta: no habrán
escuchado de mi generosidad? Y qué tal las lagartijas:
por qué están echadas a lo largo del día, cómo pueden saber
a quién le duele el vientre? Y los ratones: solo
cuando el gato está de viaje ocupan la casa
por sí mismos. El mono que ha dejado caer nueces pensó
dar un regalo a la tierra y a los seres humanos, pero estos
solo piensan en quien le disparará al mono para
molestarlo. Es difícil reconocer la amistad en la enemistad,
y ni los deseos del mono son sinceros. En el momento siguiente
hace su ropa pedazos: acordémonos
que domesticar al perro tomó décadas.
Traducidos por Roxana Crisólogo
La Otra
Thursday, March 08, 2012
Wednesday, March 07, 2012
Kirjailija Armas Alvari Hakunilan kirjastossa 15.5. klo 18
Kirjailija, toimittaja Rita Dahl haastattelee Armas Alvaria Hakunilan kirjastossa Vantaa-päivänä 15.5. iltakuudesta lähtien. Tilaisuuden järjestää Vasemmistoliiton Itä-Vantaan yhdistys yhteistyössä Hakunilan kirjaston kanssa.
Kirjailija, kustannustoimittaja Armas Alvari on julkaissut novellikokoelmat Varmat tapaukset (Tammi 2006) ja Vuodeaikoja (Tammi 2008) sekä toimittanut teokset Miehen rakkaus (Gummerus 2008) ja Kirjeitä lapsiperheestä (Edita 2008).
Alvari voitti esikoisteoksellaan HS:n esikoiskirjapalkinnon. Alvari kuvaa teoksissaan usein yhteiskunnan turvaverkon ulkopuolelle ajautuneita ihmisiä, joita luusereiksi kutsutaan. Epävarmuus, yksinäisyys, katkeruus, mielenterveysongelmat ovat tuttuja Alvarin kuvaamille henkilöille. Mutta näkeekö syrjästä kirkkaammin keskelle?
Kriitikko Antti Majander on todennut: ”Alvari kirjoittaa Raymond Carverin hengessä puhdasta ja kirkasta proosaa ja lataa tilanteisiin myös komiikkaa ja karheaa, mustanpuhuvaa huumoria.” (Helsingin Sanomat 2.10.2006)
Kirjailija, kustannustoimittaja Armas Alvari on julkaissut novellikokoelmat Varmat tapaukset (Tammi 2006) ja Vuodeaikoja (Tammi 2008) sekä toimittanut teokset Miehen rakkaus (Gummerus 2008) ja Kirjeitä lapsiperheestä (Edita 2008).
Alvari voitti esikoisteoksellaan HS:n esikoiskirjapalkinnon. Alvari kuvaa teoksissaan usein yhteiskunnan turvaverkon ulkopuolelle ajautuneita ihmisiä, joita luusereiksi kutsutaan. Epävarmuus, yksinäisyys, katkeruus, mielenterveysongelmat ovat tuttuja Alvarin kuvaamille henkilöille. Mutta näkeekö syrjästä kirkkaammin keskelle?
Kriitikko Antti Majander on todennut: ”Alvari kirjoittaa Raymond Carverin hengessä puhdasta ja kirkasta proosaa ja lataa tilanteisiin myös komiikkaa ja karheaa, mustanpuhuvaa huumoria.” (Helsingin Sanomat 2.10.2006)
Tuesday, March 06, 2012
Kaksi enkeliä Kallion kirkossa
Sopraanokaksoset Anu ja Piia Komsi olivat säästäneet vaikeimman palan eli Niccolò Castiglionin (1932–1996) Cantus Planus -nykykirkkomusiikkiteoksen alkuun.
1600-luvun mystikkopappi Angelius Silesiuksen tekstifragmentteihin perustuvan, kahdesta 12-osaisesta pikkukappaleesta koostuvan teoksen muoto oli aforistinen kiteytys, jossa musiikin harmoniat eivät aina tukeneet tekstin sanomaa vaan loivat pikemminkin voimakkaan kontrastin sille.
Esimerkki: ”Suorin tie / todelliseen pyhyyteen / on vaeltaa nöyränä / siveän puhtauden polkua.” Kuulostaa ehkä tekstiltä, jonka voisi ajatella muuntuvan harmonisiin sävyihin, mutta ei: juuri tämänkaltaisia tekstejä korostetaan riitasointuja sisältävällä tekstuurilla. Varsinaisista melodioista ei voi puhua: pikemminkin ihmisäänen mahdollisimman monipuolisesta käytöstä vaativista legatoista kirkumiseen ja muuhun epäjalompaan äänenkäyttöön myös pianistilla.
Osmo-Tapio Räihälän Uusinta-kamariorkesterille sävelletty Zénith on esitteen mukaan musiikkia, joka ei tarkoita mitään ja valitettavasti sellaisena se myös välittyi: huippusoittajista huolimatta se ei kommunikoinut ainakaan minun kanssani.
Ludvig XIV:n hovisäveltäjä Couperinin virtuoottiset Lecons de Ténèbres olivat erinomaisen vaativaa laulettavaa pitkine linjoineen ja kuvioineen. Erityisesti Anu Komsi kehitti valitusvirsiin hyvin voimakkaan tunnelatauksen.
Anu ja Pia Komsi lauloivat koko illan äärimmäisen puhtaasti ja kirkkaasti hyödyntäen kaikkia dynaamisia vivahteita ja nyansseja. Couperinissä sekä Piia että Anu todistivat olevansa paitsi enkelimäisen kirkkaita koloratuurisopraanoita, myös omaavansa voimakkaan tumman (ja hienon) alarekisterin. Kirkko soikoon alkoi kahden enkelin laskeutumisella Kallion kirkkoon.
julkaistu Kulttuurivihkoissa
Kirkko soikoon –festivaali Helsingissä 3.–13.3.
1600-luvun mystikkopappi Angelius Silesiuksen tekstifragmentteihin perustuvan, kahdesta 12-osaisesta pikkukappaleesta koostuvan teoksen muoto oli aforistinen kiteytys, jossa musiikin harmoniat eivät aina tukeneet tekstin sanomaa vaan loivat pikemminkin voimakkaan kontrastin sille.
Esimerkki: ”Suorin tie / todelliseen pyhyyteen / on vaeltaa nöyränä / siveän puhtauden polkua.” Kuulostaa ehkä tekstiltä, jonka voisi ajatella muuntuvan harmonisiin sävyihin, mutta ei: juuri tämänkaltaisia tekstejä korostetaan riitasointuja sisältävällä tekstuurilla. Varsinaisista melodioista ei voi puhua: pikemminkin ihmisäänen mahdollisimman monipuolisesta käytöstä vaativista legatoista kirkumiseen ja muuhun epäjalompaan äänenkäyttöön myös pianistilla.
Osmo-Tapio Räihälän Uusinta-kamariorkesterille sävelletty Zénith on esitteen mukaan musiikkia, joka ei tarkoita mitään ja valitettavasti sellaisena se myös välittyi: huippusoittajista huolimatta se ei kommunikoinut ainakaan minun kanssani.
Ludvig XIV:n hovisäveltäjä Couperinin virtuoottiset Lecons de Ténèbres olivat erinomaisen vaativaa laulettavaa pitkine linjoineen ja kuvioineen. Erityisesti Anu Komsi kehitti valitusvirsiin hyvin voimakkaan tunnelatauksen.
Anu ja Pia Komsi lauloivat koko illan äärimmäisen puhtaasti ja kirkkaasti hyödyntäen kaikkia dynaamisia vivahteita ja nyansseja. Couperinissä sekä Piia että Anu todistivat olevansa paitsi enkelimäisen kirkkaita koloratuurisopraanoita, myös omaavansa voimakkaan tumman (ja hienon) alarekisterin. Kirkko soikoon alkoi kahden enkelin laskeutumisella Kallion kirkkoon.
julkaistu Kulttuurivihkoissa
Kirkko soikoon –festivaali Helsingissä 3.–13.3.
Friday, March 02, 2012
Entrevista de Eduardo Quive publicada na revista literária mocambicana Literaras
Literatas: Como é o seu processo de criação? Como surgem os textos?
Rita Dahl (R.D) - Não há nenhuma resposta digamos regular nessa pergunta. Os textos surgem como surgem. As vezes estou inspirada pelos lugares que visi-tei ao todo mundo da Europa até América Latina, outras vezes me fascina escre-ver ensaios sobre coisas bem mais vastas como poesia/política.
Literatas: E como define a sua literatura?
R.D - A minha escrita varia. Escrevo poesia, ensaios, livros de viagem, contos,não - ficção, e as vezes especialmente a minha poesia poderia ser definida como textos híbridos, que atravessam as fronteiras da poesia, prosa e ensaios. Por alguma razão textos híbridos, que vem bem facilmente de mim. Acho que textos híbridos se relacionam também com a escrita africana.
Literatas: Quais são as questões que mais procura levantar nas suas obras?
R.D - Não há só uma única resposta nessa questão. Quero em primeiro lugar uma Poesia Híbrida Escrever poesia é ser mais do que si própria, é ser muitas vezes algo que desconhece. Mas da sua palavra acredita que o mundo sobrevive, tal como a semente que gera os frutos que saciam barrigas vazias. E é mesmo assim “escrevo textos híbridos que atravessam as fronteiras da poesia”, talvez porque “acho que textos híbridos se relacionam também com a escrita africana”. Estamos no meio duma viagem literária para fora. Fora de Moçambique e dos países da CPLP. Transgredimos a regra editorial? Não. Estamos fora dos países de expressão portuguesa, mas estamos dentro da lusofonia, estamos dentro do horizonte de falantes do português.
Uma entrevista a escritora finlandesa Rita Dahl. Poetisa, ensaísta, contista e descrevista de embarcações. Uma viajante de múltiplas falácias. Fala e escreve em sete línguas e tem maior influência nos países de expressão portuguesa.
Rita Dahl é uma proposta para inspirar e levantar muitas questões variadas na minha obra. Até agora tem sido por exemplo países lusófonos, a justiça e responsabilidade social, a liberdade da palavra, poesia/s em línguas lusófonas (e outras línguas também, explorando principalmente as sete línguas que falo), questões sobre a minha própria poética/política e poética/politica/s pelos outros poetas lusófonos (exemplos do poeta brasileiro Wilmar Silva que escreve usando na sua linguagem de amor, e poeta português Alberto Pimenta).
Literatas: Será a poesia o género que mais gosta de escrever? Porquê?
R.D - Não só. Eu procuro sempre ser ―múltipla‖ como disse Walt Whitman. Vou ain-da escrever prosa, gostaria de escrever também romance/s, publicar livro/s de ensaio/s e mais livros sobre temas sociais. Vejo se um dia chego lá.
Literatas: Embora finlandesa, tem procurado se evidenciar nos países falantes de língua portuguesa, no caso concreto de Portugal e Brasil. O que a leva a pautar por esses caminhos?
R.D - Não só Brasil e Portugal. Tenho traduzido dois poetas de Angola e Cabo Verde também. Bom, curto dito, eu fiz a segunda licenciatura (Master's Thesis) sobre heterónimos de Fernando Pessoa e por isso cheguei a Universidade Clássica de Lisboa para estudar linguística por um ano. A primeira licenciatura fiz sobre Ciências Politicas. Depois tirei ainda mais alguns cursos de verão de português, comecei a traduzir a poesia escrita na língua portuguesa, embora que tenha traduzido poesia escrita em outros idiomas. Também organizo antologia da poesia finlandesa em português (será lançada no Brasil ainda este ano) e em espanhol (espero que seja lançada pelo menos em México, talvez em Argentina também).
Literatas: O que tem feito concretamente nesses países?
R.D - Para além do que já tinha me referido anterior-mente, tenho participado aos encontros (Encontro Internacional dos Poetas na Universidade de Coimbra, onde encontrei com poeta-performer brasileiro Márcio André, António Jacinto Pascoal, João Rasteiro e José Luís Tavares de Cabo Verde e leituras dedicados a minha poesia – ultimamente cantei Sibelius, Faure, em Coimbra, uma vez que sou soprano clássica. Participei no evento PORTUGUESIA ambos em Belo Horizonte, Brasil, e Vila Nova de Famalicão, Portugal, neste ano.Literatas: Entende que o que escreve carrega a universalidade?Depende do leitor. Espero que carregue, mas também somos criadores das nossas pró-prias culturas: isso é inevitável. Nem podemos, nem temos que nos adoptar completa-mente às outras culturas.
Literatas: Tem livros traduzidos para português?
R.D - Ainda não. Espero de o tiver ainda no ano próximo. Será lançado pelo Anome Livros de Wilmar Silva. Tenho alguns poemas publicados nas revistas brasileiras, como antiga revista de Confraria do Vento.
Literatas: Dentre vários livros seus, qual você considera o mais importante da sua carreira? Porquê?
R.D - Gosto muito do meu livro de viagem sobre Portugal e o último sobre Brasil, por-que ambos, são bem ambiciosos, muito mais do que guias, querem entender um pouco da mentalidade da gente e levantar questões críticas sobre temas como a justiça e responsabilidade social (especialmente quanto aos povos originais).
Literatas: Quais são os autores de língua portuguesa que conhece? Com quem tem mais contacto?
R.D - Teria que mencionar uma lista demasiado longa. Basta dizer que conheço mui-tos. Tenho mais contacto com alguns poetas brasileiros e alguns portugueses. Já mencionei alguns deles.
Literatas: Quais foram os seus melhores momentos na vida como escritora?
R.D - Ainda não posso responder essa questão. Ainda estou a espera do momento melhor. O momento último.
Literatas: O que é um escritor? O que o diferencia de outros na sociedade? O que é essencial para se ser bom escritor?R.D - Para mim, o escritor é alguém que escreve de obrigação interna numa maneira mais ambiciosa e variada do que o possível, e quer sempre encontrar mais escritores ambiciosos que pertençam ou não ao cânon literário.
Literatas: No início da sua carreira, terá escrito algo que achou não ter qualidade?
R.D - Bom, eu comecei a ler a literatura (Dostojevcki, T.S. Eliot) e escre-ver aos 11 anos. Com certeza escrevi – e ainda escrevo – algo sem tanta qualidade, mas eu fui desde início, ambiciosa quanto a escrita e estudos: quero exprimir em primeiro lugar minhas facetas várias numa maneira literária.
Literatas: Qual é a sua maior preocupação antes e depois de lançar um livro?
R.D - Eu queria que o meu livro fosse lido por profissionais e que o criti-cassem e pelos júris, podendo o nomear como candidato de diversos pré-mios (preferivelmente com prémios de dinheiro) e finalmente pelos leito-res digamos ―inferiores. Para o livro (da poesia) chegar às mãos deles é preciso se obter boa crítica.
Literatas: Quando se fala de literatura no mundo, pouco tem se destacado a Finlândia. O que acha sobre isso? O que origina o anonima-to da Literatura desse país?
R.D - Finlândia é um país com 5 milhões de habitantes. O facto do país ser tão pequeno pode constituir um dos motivos. Por outro lado, não temos muitos faladores da língua portuguesa que poderiam transmitir a informação e seu tempo para esta causa.
Literatas: Que referências literárias tem de Moçambique?
R.D - Mia Couto, no primeiro lugar. Não conheço mais referências. Infelizmente.A literatura moçambicana é conhecida, em primeiro lugar, pelos roman-ces e contos de Mia Couto, que – quanto a mim – é um dos melhores, senão o melhor, na língua portuguesa em África.
Literatas: Tem contacto com a Literatura Africana? O que sabe dela?
R.D - Claro que tenho contacto com a literatura africana pela leitura e pelas visitas a Nigéria (em Book and Art – festival no ano 2006 e na conferência entre escritoras de Saudi-Arabia e escandinavas no ano 2008 - isso foi em Egïpto). Organizei também um projecto com escritores africanos dos vários países anglófonos e escritores finlandeses. Como vice-presidente de PEN Clube da Finlândia e presidente do comité das escritoras (2006-2009, 2005-2009) organizei um evento internacional para escritoras de Ásia Central e duas antologias, uma das quais bilingue.
Literatas: O que podemos esperar da Rita nos próximos tempos?
R.D - Espero que um livro de poesia. A antologia da poesia portuguesa editada e traduzida por mim com 10 poetas. O livro de ensaios sobre poe-sia e política. Perfil dum poeta conhecido finlandês. E quem sabe mais coisas!
Rita Dahl (R.D) - Não há nenhuma resposta digamos regular nessa pergunta. Os textos surgem como surgem. As vezes estou inspirada pelos lugares que visi-tei ao todo mundo da Europa até América Latina, outras vezes me fascina escre-ver ensaios sobre coisas bem mais vastas como poesia/política.
Literatas: E como define a sua literatura?
R.D - A minha escrita varia. Escrevo poesia, ensaios, livros de viagem, contos,não - ficção, e as vezes especialmente a minha poesia poderia ser definida como textos híbridos, que atravessam as fronteiras da poesia, prosa e ensaios. Por alguma razão textos híbridos, que vem bem facilmente de mim. Acho que textos híbridos se relacionam também com a escrita africana.
Literatas: Quais são as questões que mais procura levantar nas suas obras?
R.D - Não há só uma única resposta nessa questão. Quero em primeiro lugar uma Poesia Híbrida Escrever poesia é ser mais do que si própria, é ser muitas vezes algo que desconhece. Mas da sua palavra acredita que o mundo sobrevive, tal como a semente que gera os frutos que saciam barrigas vazias. E é mesmo assim “escrevo textos híbridos que atravessam as fronteiras da poesia”, talvez porque “acho que textos híbridos se relacionam também com a escrita africana”. Estamos no meio duma viagem literária para fora. Fora de Moçambique e dos países da CPLP. Transgredimos a regra editorial? Não. Estamos fora dos países de expressão portuguesa, mas estamos dentro da lusofonia, estamos dentro do horizonte de falantes do português.
Uma entrevista a escritora finlandesa Rita Dahl. Poetisa, ensaísta, contista e descrevista de embarcações. Uma viajante de múltiplas falácias. Fala e escreve em sete línguas e tem maior influência nos países de expressão portuguesa.
Rita Dahl é uma proposta para inspirar e levantar muitas questões variadas na minha obra. Até agora tem sido por exemplo países lusófonos, a justiça e responsabilidade social, a liberdade da palavra, poesia/s em línguas lusófonas (e outras línguas também, explorando principalmente as sete línguas que falo), questões sobre a minha própria poética/política e poética/politica/s pelos outros poetas lusófonos (exemplos do poeta brasileiro Wilmar Silva que escreve usando na sua linguagem de amor, e poeta português Alberto Pimenta).
Literatas: Será a poesia o género que mais gosta de escrever? Porquê?
R.D - Não só. Eu procuro sempre ser ―múltipla‖ como disse Walt Whitman. Vou ain-da escrever prosa, gostaria de escrever também romance/s, publicar livro/s de ensaio/s e mais livros sobre temas sociais. Vejo se um dia chego lá.
Literatas: Embora finlandesa, tem procurado se evidenciar nos países falantes de língua portuguesa, no caso concreto de Portugal e Brasil. O que a leva a pautar por esses caminhos?
R.D - Não só Brasil e Portugal. Tenho traduzido dois poetas de Angola e Cabo Verde também. Bom, curto dito, eu fiz a segunda licenciatura (Master's Thesis) sobre heterónimos de Fernando Pessoa e por isso cheguei a Universidade Clássica de Lisboa para estudar linguística por um ano. A primeira licenciatura fiz sobre Ciências Politicas. Depois tirei ainda mais alguns cursos de verão de português, comecei a traduzir a poesia escrita na língua portuguesa, embora que tenha traduzido poesia escrita em outros idiomas. Também organizo antologia da poesia finlandesa em português (será lançada no Brasil ainda este ano) e em espanhol (espero que seja lançada pelo menos em México, talvez em Argentina também).
Literatas: O que tem feito concretamente nesses países?
R.D - Para além do que já tinha me referido anterior-mente, tenho participado aos encontros (Encontro Internacional dos Poetas na Universidade de Coimbra, onde encontrei com poeta-performer brasileiro Márcio André, António Jacinto Pascoal, João Rasteiro e José Luís Tavares de Cabo Verde e leituras dedicados a minha poesia – ultimamente cantei Sibelius, Faure, em Coimbra, uma vez que sou soprano clássica. Participei no evento PORTUGUESIA ambos em Belo Horizonte, Brasil, e Vila Nova de Famalicão, Portugal, neste ano.Literatas: Entende que o que escreve carrega a universalidade?Depende do leitor. Espero que carregue, mas também somos criadores das nossas pró-prias culturas: isso é inevitável. Nem podemos, nem temos que nos adoptar completa-mente às outras culturas.
Literatas: Tem livros traduzidos para português?
R.D - Ainda não. Espero de o tiver ainda no ano próximo. Será lançado pelo Anome Livros de Wilmar Silva. Tenho alguns poemas publicados nas revistas brasileiras, como antiga revista de Confraria do Vento.
Literatas: Dentre vários livros seus, qual você considera o mais importante da sua carreira? Porquê?
R.D - Gosto muito do meu livro de viagem sobre Portugal e o último sobre Brasil, por-que ambos, são bem ambiciosos, muito mais do que guias, querem entender um pouco da mentalidade da gente e levantar questões críticas sobre temas como a justiça e responsabilidade social (especialmente quanto aos povos originais).
Literatas: Quais são os autores de língua portuguesa que conhece? Com quem tem mais contacto?
R.D - Teria que mencionar uma lista demasiado longa. Basta dizer que conheço mui-tos. Tenho mais contacto com alguns poetas brasileiros e alguns portugueses. Já mencionei alguns deles.
Literatas: Quais foram os seus melhores momentos na vida como escritora?
R.D - Ainda não posso responder essa questão. Ainda estou a espera do momento melhor. O momento último.
Literatas: O que é um escritor? O que o diferencia de outros na sociedade? O que é essencial para se ser bom escritor?R.D - Para mim, o escritor é alguém que escreve de obrigação interna numa maneira mais ambiciosa e variada do que o possível, e quer sempre encontrar mais escritores ambiciosos que pertençam ou não ao cânon literário.
Literatas: No início da sua carreira, terá escrito algo que achou não ter qualidade?
R.D - Bom, eu comecei a ler a literatura (Dostojevcki, T.S. Eliot) e escre-ver aos 11 anos. Com certeza escrevi – e ainda escrevo – algo sem tanta qualidade, mas eu fui desde início, ambiciosa quanto a escrita e estudos: quero exprimir em primeiro lugar minhas facetas várias numa maneira literária.
Literatas: Qual é a sua maior preocupação antes e depois de lançar um livro?
R.D - Eu queria que o meu livro fosse lido por profissionais e que o criti-cassem e pelos júris, podendo o nomear como candidato de diversos pré-mios (preferivelmente com prémios de dinheiro) e finalmente pelos leito-res digamos ―inferiores. Para o livro (da poesia) chegar às mãos deles é preciso se obter boa crítica.
Literatas: Quando se fala de literatura no mundo, pouco tem se destacado a Finlândia. O que acha sobre isso? O que origina o anonima-to da Literatura desse país?
R.D - Finlândia é um país com 5 milhões de habitantes. O facto do país ser tão pequeno pode constituir um dos motivos. Por outro lado, não temos muitos faladores da língua portuguesa que poderiam transmitir a informação e seu tempo para esta causa.
Literatas: Que referências literárias tem de Moçambique?
R.D - Mia Couto, no primeiro lugar. Não conheço mais referências. Infelizmente.A literatura moçambicana é conhecida, em primeiro lugar, pelos roman-ces e contos de Mia Couto, que – quanto a mim – é um dos melhores, senão o melhor, na língua portuguesa em África.
Literatas: Tem contacto com a Literatura Africana? O que sabe dela?
R.D - Claro que tenho contacto com a literatura africana pela leitura e pelas visitas a Nigéria (em Book and Art – festival no ano 2006 e na conferência entre escritoras de Saudi-Arabia e escandinavas no ano 2008 - isso foi em Egïpto). Organizei também um projecto com escritores africanos dos vários países anglófonos e escritores finlandeses. Como vice-presidente de PEN Clube da Finlândia e presidente do comité das escritoras (2006-2009, 2005-2009) organizei um evento internacional para escritoras de Ásia Central e duas antologias, uma das quais bilingue.
Literatas: O que podemos esperar da Rita nos próximos tempos?
R.D - Espero que um livro de poesia. A antologia da poesia portuguesa editada e traduzida por mim com 10 poetas. O livro de ensaios sobre poe-sia e política. Perfil dum poeta conhecido finlandês. E quem sabe mais coisas!
Thursday, March 01, 2012
The Pleasures of Peppermint - Minttutoffeen onni ilmestyy
TIEDOTE, JULKAISUVAPAA HETI
SUOMALAIS-AFRIKKALAINEN ANTOLOGIA MINTTUTOFFEEN ONNI – THE PLEASURE OF PEPPERMINTS ILMESTYY
Julkistamistilaisuus pidetään Helsingissä PAND ry:n tiloissa osoitteessa 5. linja 2 E perjantaina 30.3. alkaen klo 18. Esiintymässä ja keskustelemassa ovat antologian toimittaja Rita Dahl, gambialaiskirjailija Seedy Bojang, Petteri Paksuniemi ja Helena Oikarinen-Jabai. Vaihtoehtoinen julkistamistilaisuus pidetään Tampereella Tulenkantajien kirjakaupassa osoitteessa Hämeenpuisto 25 lauantaina 31.3. klo 12. Lisäksi antologia julkistetaan 31.3. klo 17 Jyväskylän kirjamessujen päävalalla. Siellä esiintymässä lisäksi runoilija Katariina Vuorinen.
Gambialaiskirjailija ja –toimittaja Seedy Bojang on parhaillaan Tanskan PENin ja maailmanlaajuisen ICORN-verkoston valitsema vieraskirjailija Frederiksbergissä. Hän on myös Melbournen PEN-keskuksen kunniajäsen. Frederiksbergissä Bojang on kirjoittanut Yhdysvalloissa julkaistun hyökkäyksiä sananvapautta, demokratiaa ja ihmisoikeuksia vastaan Afrikassa käsittelevän runokokoelman Tears and Sorrows ja häneltä ilmestyy pian novellikokoelma Unlocking Stories.
Bojang oli Independent-sanomalehden toimittaja ennen kuin hän siirtyi Daily Observerin oikolukijaksi. Independentin toimitukseen hyökättiin kaksi kertaa ja se suljettiin vuonna 2005; sieltä Bojang siirtyi Daily Observeriin. Siellä hänellä oli ongelmia toimituksen kanssa, joka vaati häntä kirjoittamaan hallitusta tukevia juttuja.
Suomalaiset ja afrikkalaiset kirjailijat olivat kirjeenvaihdossa neljästä teemasta: lapsuudesta, mustasta ja valkoisesta pohjoisesta ja etelästä, minun Afrikastani, uskonnoista ja jumalista. Syntyi proosaa, runoa, faktan ja fiktion rajamailla liikkuvaa tekstiä ja antologia, jossa pohjoista ja etelää yhdistävät nautinnot ja pelot, ennakkoluulot ja stereotypiat sekä ihmisoikeuksien ja sananvapauden puuttuminen. Ainoastaan etelän köyhyys on erilaista, absoluuttista. Toisaalta etelässä rikkaus voi olla absoluuttista, koska se ei ole pelkästään materiaalista.
Kirjeenvaihto käytiin vuoden 2011 aikana ja sitä julkaistiin myös projektia varten perustetussa blogissa My Black and White Africa osoitteessa http://myblackandwhiteafrica.wordpress.com/
Kokonaan kaksikielisen antologian (suomi ja englanti) toimitti kirjailija Rita Dahl, joka koordinoi projektin. Lola Rogers toimi kääntäjänä suomesta englantiin. Antologian kustantaja on Palladium-kirjat ja projektin suojelija taiteilijoiden rauhanyhdistys PAND. WSOY:n apuraha mahdollisti projektin toteutumisen.
Lisätietoa ICORN-verkostosta:
ICORN
Yhteystiedot ja haastattelupyynnöt:
Antologian toimittaja
Rita Dahl
puh. 045-3104571
ritdahl@gmail.com
Arvostelukappaleet:
JK Ihalainen
jkihalainen@gmail.com
PRESS RELEASE
BI-LINGUAL ANTHOLOGY THE PLEASURES OF PEPPERMINT WILL BE LAUNCHED
This anthology (edited by Rita Dahl) consists of correspondence between Finnish and African authors about four themes: Religion and God(s), Childhood, My Black and White South and North and My Africa. Finnish authors or researchers involved in were: Rita Dahl, Katariina Vuorinen, Janne Nummela, Ville-Juhani Sutinen, Anu Hirsiaho, Petteri Paksuniemi and Helena Oikarinen-Jabai. Africans were: Toyin Adewale Gabriel (Nigeria), Morgan Chipopu (Zambia), Stanley Gazemba (Kenya), Cornelius Gulere Wambi (Uganda), Kingwa A. Kamencu (Kenya), Elizabeth Pienaar (South Africa), Charles A. Matathia (Kenya).
Prose, poems and essays that blurred the lines between fiction and non-fiction were born, exploring themes that are common to both North and the South – pleasures and fears, prejudices and stereotypes, and the lack of human rights and freedom of speech. Only the poverty in The South is distinct, absolute. At the same time, richness in the South can also be absolute, because it does not depend only on material issues. The anthology was edited by author Rita Dahl, who also coordinated the project. Lola Rogers translated the Finnish texts into English.
This project is part of the activities of Finnish Peace NGO PAND, it is supported by Finnish publishing company WSOY and the anthology was published by Palladium-kirjat.
Launch events will be held on 30th of March in Helsinki in the office of PAND in 5. linja 2 E starting from 6 PM and on 31st of March in the bookshop of Tulenkantajat in Tampere, Hämeenpuisto 25, from 6 PM onward.
Additional information:
Rita Dahl
ritdahl@gmail.com
tel. 045-3104571
Tuesday, February 28, 2012
Hallitun runsas tyylihybridi
Hallitun runsas tyylihybridi
Aarre Merikanto sai valmiiksi Aino Acktén librettoon (ja Juhani Ahon Juhaan) pohjautuvan Juhan 27-vuotiaana. Ooppera on hallittu ja ihanan runsas tyylihybridi, joka sisältää aineksia ekspressionismista, impressionismista, kansallisromantiikasta ja muista romanttisen musiikin suuntauksista. Vaikka Juha ei aarioita sisälläkään, se on ikään kuin jatkuvaa virtaavaa ja vaihtelevaa monologia ja dialogia.
Juhaa (Jaakko Kortekangas), Marjaa (Camilla Nylund) ja Shemeikkaa kuvaa erilainen musiikki; Shemeikan (Jyrki Anttila) hahmo oli kenties kaikkein kiinnostavin fasettien monipuolisuuden vuoksi. Shemeikan musiikki vyöryi romanttisesta impulsiivisen impressionistiseen. Maailmanluokan laulaja Camilla Nylund selvisi erinomaisen ilmaisuvoimaisella äänellään Marjan vaativasta osasta. Shemeikan hovissa ”maailmannaisen” tavoille oppiva ”aitosuomalainen” hahmo oli juuri hänelle sopiva, kuten Shemeikan rakastaja, hekumallinen Anja Tove Åmanille.
Juha oli myös visuaalisuuden juhlaa. Yksinkertaisella runsaudella päästään pitkälle: alun huoltoasema kuin suoraan poikkeuksellisen värikkäästä Suomi-filmistä toimi taustana Juhan ja Marjan suhteiden setvimiselle. Shemeikan hovi oli rakennettu ylelliseen makuuhuoneeseen, jossa taustalla oli kenties Pietarin silhuetti.
Shemeikan hoviin sijoitettu väliosan bakkanaali ja eroottinen show oli valojen, värien ja ruumistaan lähes alastomana taivuttavien tanssijoiden sooloesitys. Valaistussuunnittelija Mikki Kuntun taidot pääsivät siinä esille, mutta vastaavasti Marjan tai Shemeikan metsämatkaa kuvaava videoprojisointi oli vain tuskaa silmille ja turhaa aistiärsytystä. Erotiikkaakin Juhassa oli tihkumiseen asti: Tove Åmanistakin oli tehty asuvalinnoilla oikea Shemeikan hovin dominatrice.
Kaiken kaikkiaan yksinkertainen vastakohtien dramaturgia: täydennä runsasta yksinkertaisella oli ehkä vähän päässyt unohtumaan Juhan näyttämöllepanossa. Nyt sekä musiikki että näyttämöllepano oli ylitsevuotavaisen tuhlailevaa. Musiikin runsaus yksinään olisi minusta riittänyt.
Nuoren kansakunnan rakennusvaiheisiin liittynyt Juha oli modernisoitu kenties rakennemuutoksen aikaiseen Suomeen ja äkkirikastumisen kokeneeseen Venäjään. Juhan hurskas laupeus oppiretkeltään palaavan Marjan edessä ei tuntunut psykologisesti uskottavalta; tai sitten Juhasta vain puuttui "munaa", eli hänestä oli tehty naisen tossun alla viihtyvä nykymies. Koskeen se Merikannon Juhankin matka päättyi silti suomalaisen melodramaattisesti.
Rita Dahl
julkaistu Kulttuurivihkot 1/2012:ssa
Aarre Merikanto sai valmiiksi Aino Acktén librettoon (ja Juhani Ahon Juhaan) pohjautuvan Juhan 27-vuotiaana. Ooppera on hallittu ja ihanan runsas tyylihybridi, joka sisältää aineksia ekspressionismista, impressionismista, kansallisromantiikasta ja muista romanttisen musiikin suuntauksista. Vaikka Juha ei aarioita sisälläkään, se on ikään kuin jatkuvaa virtaavaa ja vaihtelevaa monologia ja dialogia.
Juhaa (Jaakko Kortekangas), Marjaa (Camilla Nylund) ja Shemeikkaa kuvaa erilainen musiikki; Shemeikan (Jyrki Anttila) hahmo oli kenties kaikkein kiinnostavin fasettien monipuolisuuden vuoksi. Shemeikan musiikki vyöryi romanttisesta impulsiivisen impressionistiseen. Maailmanluokan laulaja Camilla Nylund selvisi erinomaisen ilmaisuvoimaisella äänellään Marjan vaativasta osasta. Shemeikan hovissa ”maailmannaisen” tavoille oppiva ”aitosuomalainen” hahmo oli juuri hänelle sopiva, kuten Shemeikan rakastaja, hekumallinen Anja Tove Åmanille.
Juha oli myös visuaalisuuden juhlaa. Yksinkertaisella runsaudella päästään pitkälle: alun huoltoasema kuin suoraan poikkeuksellisen värikkäästä Suomi-filmistä toimi taustana Juhan ja Marjan suhteiden setvimiselle. Shemeikan hovi oli rakennettu ylelliseen makuuhuoneeseen, jossa taustalla oli kenties Pietarin silhuetti.
Shemeikan hoviin sijoitettu väliosan bakkanaali ja eroottinen show oli valojen, värien ja ruumistaan lähes alastomana taivuttavien tanssijoiden sooloesitys. Valaistussuunnittelija Mikki Kuntun taidot pääsivät siinä esille, mutta vastaavasti Marjan tai Shemeikan metsämatkaa kuvaava videoprojisointi oli vain tuskaa silmille ja turhaa aistiärsytystä. Erotiikkaakin Juhassa oli tihkumiseen asti: Tove Åmanistakin oli tehty asuvalinnoilla oikea Shemeikan hovin dominatrice.
Kaiken kaikkiaan yksinkertainen vastakohtien dramaturgia: täydennä runsasta yksinkertaisella oli ehkä vähän päässyt unohtumaan Juhan näyttämöllepanossa. Nyt sekä musiikki että näyttämöllepano oli ylitsevuotavaisen tuhlailevaa. Musiikin runsaus yksinään olisi minusta riittänyt.
Nuoren kansakunnan rakennusvaiheisiin liittynyt Juha oli modernisoitu kenties rakennemuutoksen aikaiseen Suomeen ja äkkirikastumisen kokeneeseen Venäjään. Juhan hurskas laupeus oppiretkeltään palaavan Marjan edessä ei tuntunut psykologisesti uskottavalta; tai sitten Juhasta vain puuttui "munaa", eli hänestä oli tehty naisen tossun alla viihtyvä nykymies. Koskeen se Merikannon Juhankin matka päättyi silti suomalaisen melodramaattisesti.
Rita Dahl
julkaistu Kulttuurivihkot 1/2012:ssa
Tuhoavan keksinnön inhimillinen isä
Tuhoavan keksinnön inhimillinen isä
John Adamsin Doctor Atomic käynnistyi hälytyksenkeltaisiin univormuihin ja suojalaseihin pukeutuneen kuoron voimakkaalla puheenvuorolla. Tiivistetysti oopperassa käsitellään viimeisiä, kriittisiä hetkiä ennen ydinpommin laukaisua, ja ne hetket koostuvat tiedemiesten omantunnon kamppailusta, strategian pohdinnasta, pienistä onnen hetkistä, mystiikkaankin taipuvista monologeista.
Ydinpommin keksijää, atomifyysikko Oppenheimeria esittävän baritoni Lee Poolisin John Donnen runoon perustuva ”Batter my heart, three-personed God” huipensi ensimmäisen näytöksen. Romanttis-minimalistinen laulu kuvaili omantunnon kamppailua, jota tuhoavan idean isä ja moni muu oopperan henkilö kävi teoksessa. Lyyrisen sopraanon Jessica Riveran esittämän Kitty Oppenheimerin herkkä ”Am I the light” käynnisti yhtä koskettavasti toisen näytöksen. Oppenheimer vastasi yhtä lyyrisesti Baudelairen tekstillä.
Peter Sellarsin leikkaa ja liimaa –tekniikalla koostettu libretto sisältää lisäksi lainauksia Yhdysvaltain hallituksen asiakirjoista, tiedemiesten ja viranomaisten välisestä kirjeenvaihdosta, pätkiä Bhagavad Gitasta, Oppenheimerin aikalaisen, runoilija ja feministi Myriel Rykeyserin tummia, kryptisiäkin runoja ja Tewa-intiaanien lauluja.
Doctor Atomicissa hyödynnetään tehokkaasti tehokkaiden siirtymien dramaturgiaa: ydinfyysikoiden ydinpommin psykologisia, sosiaalisia ja poliittisia vaikutuksia setvivästä loogis-rationaalisesta keskustelusta siirrytään hyvin lyyrisiin, mystisiin, metafyysisiin suvantokohtiin. Jälkimmäinen sävy liitettiin erityisesti viinalasin kanssa epätoivon ja toivon välillä empivään, etsivään Kitty Oppenheimeriin. Suunta on siis reduktiosta deduktioon, järjestelmästä yksilöön, ja tätä ohjaajat hyödynsivät erinomaisesti.
Ohjaaja Immo Karamanin ja Fabian Poscan rohkea dramaturgia rikkoi muutenkin perinteisiä Doctor Atomicin näyttämöllepanoja tuomalla suvantokohtiin niiden alitajuisuutta korostavia elementtejä: rannalla makailevia tyttöjä meteorologien säänennustukseen ennen h-hetkeä, lopun yllättävässä kohdassa tulevan tanssiaiskohtauksen. Jouset ja torvisoittimet loivat yksinään usein vahvan, kiinteästi soivan tekstuurin, jossa harmonisista tunnelmista siirryttiin dramaattisempiin. Lyömäsoittimet enteilivät erityisen dramaattisia kohtia. Kansallisoopperassa nähdystä versiosta oli mielestäni vähennetty musiikin minimalistisuutta, mutta se ei lainkaan haitannut.
Rita Dahl
julkaistu Kulttuurivihkot 1/2012:ssa
John Adamsin Doctor Atomic käynnistyi hälytyksenkeltaisiin univormuihin ja suojalaseihin pukeutuneen kuoron voimakkaalla puheenvuorolla. Tiivistetysti oopperassa käsitellään viimeisiä, kriittisiä hetkiä ennen ydinpommin laukaisua, ja ne hetket koostuvat tiedemiesten omantunnon kamppailusta, strategian pohdinnasta, pienistä onnen hetkistä, mystiikkaankin taipuvista monologeista.
Ydinpommin keksijää, atomifyysikko Oppenheimeria esittävän baritoni Lee Poolisin John Donnen runoon perustuva ”Batter my heart, three-personed God” huipensi ensimmäisen näytöksen. Romanttis-minimalistinen laulu kuvaili omantunnon kamppailua, jota tuhoavan idean isä ja moni muu oopperan henkilö kävi teoksessa. Lyyrisen sopraanon Jessica Riveran esittämän Kitty Oppenheimerin herkkä ”Am I the light” käynnisti yhtä koskettavasti toisen näytöksen. Oppenheimer vastasi yhtä lyyrisesti Baudelairen tekstillä.
Peter Sellarsin leikkaa ja liimaa –tekniikalla koostettu libretto sisältää lisäksi lainauksia Yhdysvaltain hallituksen asiakirjoista, tiedemiesten ja viranomaisten välisestä kirjeenvaihdosta, pätkiä Bhagavad Gitasta, Oppenheimerin aikalaisen, runoilija ja feministi Myriel Rykeyserin tummia, kryptisiäkin runoja ja Tewa-intiaanien lauluja.
Doctor Atomicissa hyödynnetään tehokkaasti tehokkaiden siirtymien dramaturgiaa: ydinfyysikoiden ydinpommin psykologisia, sosiaalisia ja poliittisia vaikutuksia setvivästä loogis-rationaalisesta keskustelusta siirrytään hyvin lyyrisiin, mystisiin, metafyysisiin suvantokohtiin. Jälkimmäinen sävy liitettiin erityisesti viinalasin kanssa epätoivon ja toivon välillä empivään, etsivään Kitty Oppenheimeriin. Suunta on siis reduktiosta deduktioon, järjestelmästä yksilöön, ja tätä ohjaajat hyödynsivät erinomaisesti.
Ohjaaja Immo Karamanin ja Fabian Poscan rohkea dramaturgia rikkoi muutenkin perinteisiä Doctor Atomicin näyttämöllepanoja tuomalla suvantokohtiin niiden alitajuisuutta korostavia elementtejä: rannalla makailevia tyttöjä meteorologien säänennustukseen ennen h-hetkeä, lopun yllättävässä kohdassa tulevan tanssiaiskohtauksen. Jouset ja torvisoittimet loivat yksinään usein vahvan, kiinteästi soivan tekstuurin, jossa harmonisista tunnelmista siirryttiin dramaattisempiin. Lyömäsoittimet enteilivät erityisen dramaattisia kohtia. Kansallisoopperassa nähdystä versiosta oli mielestäni vähennetty musiikin minimalistisuutta, mutta se ei lainkaan haitannut.
Rita Dahl
julkaistu Kulttuurivihkot 1/2012:ssa
Friday, February 24, 2012
Vasemmistoliiton ehdokkaana Vantaalla kunnallisvaaleissa 2012
Rita Dahl on kirjailija-toimittaja, joka on koulutukseltaan valtiotieteiden ja filosofian maisteri (pääaineet yleinen valtio-oppi ja kirjallisuustiede). Hänellä on vankka kansalaisjärjestötausta, ollut muun muassa Naistoimittajat ry:n, Kiila ry:n hallituksissa ja sananvapausjärjestö Suomen PENin varapuheenjohtaja 2005-2009 sekä naiskirjailijakomitean vetäjä. Viestinnän ammattilainen, joka on kirjoittanut satoja juttuja laajalevikkisistä kauppojen asiakaslehdistä Ytimen, Kulttuurivihkojen, Hiidenkiven ja Kirjailijan kaltaisiin erikoislehtiin.
Kansainvälinen toimija, jolla on verkostoja ympäri maailmaa ja laaja kielitaito (mm. romaaniset kielet). Dahl on opiskellut portugalin kieltä ja kulttuuria Lissabonin yliopistossa vuosina 2001-2002. Hän on nähnyt ja kokenut maailmaa ja todellisuuksia Suomen rajojen ulkopuolellakin ja tämä kokemus auttaa asioiden suhteuttamisessa. Dahl on kirjoittanut Portugali-, Brasilia-, Etelä-Meksiko-aiheiset kirjat. Kansainvälisestä kokemuksesta ei voi olla haittaa kotimaan politiikassakaan.
Vapaan toimittajan työt ovat opettaneet ymmärtämään yrittäjän todellisuutta. Tällä hetkellä Dahl keskittyy kirjojen kirjoittamiseen (fakta ja fiktio) sekä lähinnä portugalinkielisen ja amerikkalaisen runouden kääntämiseen.
Ihmisoikeudet, sananvapaus, erilaiset vähemmistöt ja oikeudenmukaisuus ovat olleet erityisen tärkeitä teemoja, joiden puolesta Dahl on työskennellyt tai joita hän on nostanut esiin jutuissaan. Näitä hän haluaa edistää myös poliittisessa työssään. Vantaalla Dahl on asunut suurimman osan 40-vuotisesta elämästään noin viittä Helsingissä vietettyä opiskelijavuotta lukuunottamatta. Elämä on vienyt Dahlia Friherrssin hiekkalaatikolta Mikkolanpuistoon peruskoulun ensimmäiselle luokalle, Itä-Hakkilan omakotialueelle ja Hakunilan ostoskeskuksen viereen. Vantaan monet eri osat ovat siis tulleet kantapään kautta tutuiksi.
Dahlilla on työkokemusta laajasti myös kriitikon, päätoimittajan, tehdastyöläisen, kassa-apulaisen, puhelinhaastattelijan, viestintätoimiston, Ulkoministeriön kulttuuriosaston töistä ja erilaisten projektien koordinoinnista. PENissä Dahl aloitti työn keskiaasialaisten naiskirjailijoiden hyväksi, joka poiki yhden kansainvälisen kokouksen ja kaksi antologiaa. Keväällä 2012 ilmestyy suomalais-afrikkalainen kirjallisuusantologia (Palladium-kirjat), johon liittyvän kirjeenvaihdon hän koordinoi.
Dahl on osallistuva ja aktiivinen toimija, joka ottaa kantaa sydäntään lähellä - ja vähän kauempanakin - oleviin asioihin. Yhteiskunnalliset asiat alkoivat kiinnostaa jo lukiossa, jolloin Dahl sijoittui naisten maanpuolustusta käsittelevällä kirjoituksellaan kolmanneksi Kadettikunnan valtakunnallisessa kirjoituskilpailussa. Hänen yhteiskunnallisteemaisia tai kansainvälistä politiikkaa sivuavia kirjoituksiaan on julkaistu Ulkopolitiikka-, Ydin- ja Kansan Uutiset-lehdissä.
Nyt Dahl on ehdolla Vantaan valtuustoon Vasemmistoliiton ehdokkaana - pioneereistä valtuuston lehtereille!
Tunnuslauseena Sanat teoiksi!
Politiikkaa vaivaa luottamuspula, jonka näkee viimeisten vaalien tuloksista. Nyt tarjolla on vaihtoehtoja - äänestä rehti ihminen Vantaan valtuustoon! Ihminen, joka ei vain puhu, vaan välittää oikeasti. Poliittista kulttuuria on uudistettava vaikka kuinka hitaasti avoimemmaksi ja läpinäkyvämmäksi ja vastaamaan todellista demokratiaa. Demokratia ei saa olla pelkkiä virkamiesten toteutumattomia korupuheita paperilla. Sanojen on vastattava tekoja!
Tervetuloa tukiryhmään: ritdahl@gmail.com
Kärkiteemoja ovat:
1) Sosiaalinen oikeudenmukaisuus: keskustelua herättäneen kuntauudistuksen jälkeen kaikille taatut, demokraattiset, edulliset ja kattavat julkisen sektorin palvelut uusliberalistisen ulkoistamisbuumin aikanakin. Erityisesti täytyy pitää huolta kaikkein haavoittuvimmista kansalaisryhmistä lapsista ja nuorista vanhuksiin, päihdeongelmaisiin ja muulla tavalla syrjäytettyihin.
2) Monipuolinen ja kattava kulttuuri matalasta korkeaan
3) Todellisen monikulttuurisuuden ja kanta- ja uussuomalaisten välisten kohtaamisten vahvistaminen & kaikenlaisen segregaation eli eristämisen vastustaminen
Erityisen tärkeää on edullisesta ja kaikille mahdollisesta terveydenhuollosta sekä lasten ja nuorten ennaltaehkäisevistä, mutta järkevästi suunnitelluista psykiatrian palveluista huolehtiminen. Lasten ja nuorten terveyteen panostaminen on parasta mahdollista yhteiskuntapolitiikkaa ja hyvinvointivaltion tulevaisuuden varmistamista. Jokainen koulu- ja urapolkunsa loppuun pääsevä nuori on tulevaisuuden veronmaksaja ja ”yhteiskuntakelpoinen” kansalainen, joka hyödyttää viime kädessä koko yhteiskuntaa sijoittumalla elättäjäpuolelle, ei elätettäväksi. Samalla ehkäistään syrjäytymistä tai syrjäyttämistä.
Itä-Vantaalla Hakunilan suuraluetta kehitetään niin, että suurin osa palveluista siirtyy rakenteilla olevaan Porttipuiston uuteen ostoskeskukseen. Jo suunnitteluvaiheessa on huomioitava kaikkein heikoimmat kansalaisryhmät luomalla heille luontevia oleskelupaikkoja uudessa tilassa. Päihdeongelmaiset, vanhukset ja muut haavoittuvimmat kansalaisryhmät pitää luonnollisesti huomioida päätöksenteossa muutenkin.
Aluetoimikuntien tehtävä on vahvistaa lähidemokratiaa, mutta niiden toiminta nykymuodossaan on ongelmallista. Rahanjakoperusteita olisi saatava uudistettua niin, että perusteet ovat ainoastaan sisällölliset ja hyödyttävät mahdollisimman monia hyvään projektiin tukea hakevia alueen toimijoita.
Monipuolinen kulttuuri matalasta korkeaan tarkoittaa sananmukaisesti kaikenlaista kulttuuria teatterista monenlaiseen musiikkiin ja kirjallisuuteen. Kulttuurimenojen osuus Vantaan budjetista on nykyisellään naurettavan pieni; osuutta pitäisi nostaa.
Hallinnon termiksi vakiintunut monikulttuurisuus edellyttäisi toteutuakseen tehokkaampia kunnallisia (tuki)toimia. Ei ole riittävästi – vaikka on toki hyvä alku - että Vantaa kohottaa imagoaan kosmeettisesti valitsemalla Vuoden monikulttuurisuusteon. Monikulttuurisuutta pitäisi tukea entistä aktiivisemmin, mutta todellisin yhteisöjen välisiä kohtaamisia edistävin toimin, ei pelkillä avustuksilla kansainvälisille yhdistyksille ja eristämällä maahanmuuttajat asumaan omiin ”gettoihinsa”.
Sosiaalista segregaatiota tukevat politiikat eivät edistä ”kanta”- ja uussuomalaisten (oikeastaan koko termistö vaatisi uudistamista) todellisia kohtaamisia. Asunto- ja muiden poliitikkojen tulisi tähdätä eri yhteisöjen välisiin kohtaamisiin, ei ulossulkemiseen ja eristämiseen.
Pelkästään Hakunilan alueella asuu noin 19 prosenttia maahanmuuttajia, joiden vanhempien sukupolvien edustajat tulevat luultavasti elämään suuren osan elämästään täysin ”kantasuomalaisesta” todellisuudesta vieraantuneina. Toisen ja kolmannen sukupolven maahanmuuttajalapset osaavat jo kieltä ja ymmärtävät kulttuuriakin, mutta vanhempien suhde suomalaiseen yhteiskuntaan jää etääksi.
Kansainvälinen toimija, jolla on verkostoja ympäri maailmaa ja laaja kielitaito (mm. romaaniset kielet). Dahl on opiskellut portugalin kieltä ja kulttuuria Lissabonin yliopistossa vuosina 2001-2002. Hän on nähnyt ja kokenut maailmaa ja todellisuuksia Suomen rajojen ulkopuolellakin ja tämä kokemus auttaa asioiden suhteuttamisessa. Dahl on kirjoittanut Portugali-, Brasilia-, Etelä-Meksiko-aiheiset kirjat. Kansainvälisestä kokemuksesta ei voi olla haittaa kotimaan politiikassakaan.
Vapaan toimittajan työt ovat opettaneet ymmärtämään yrittäjän todellisuutta. Tällä hetkellä Dahl keskittyy kirjojen kirjoittamiseen (fakta ja fiktio) sekä lähinnä portugalinkielisen ja amerikkalaisen runouden kääntämiseen.
Ihmisoikeudet, sananvapaus, erilaiset vähemmistöt ja oikeudenmukaisuus ovat olleet erityisen tärkeitä teemoja, joiden puolesta Dahl on työskennellyt tai joita hän on nostanut esiin jutuissaan. Näitä hän haluaa edistää myös poliittisessa työssään. Vantaalla Dahl on asunut suurimman osan 40-vuotisesta elämästään noin viittä Helsingissä vietettyä opiskelijavuotta lukuunottamatta. Elämä on vienyt Dahlia Friherrssin hiekkalaatikolta Mikkolanpuistoon peruskoulun ensimmäiselle luokalle, Itä-Hakkilan omakotialueelle ja Hakunilan ostoskeskuksen viereen. Vantaan monet eri osat ovat siis tulleet kantapään kautta tutuiksi.
Dahlilla on työkokemusta laajasti myös kriitikon, päätoimittajan, tehdastyöläisen, kassa-apulaisen, puhelinhaastattelijan, viestintätoimiston, Ulkoministeriön kulttuuriosaston töistä ja erilaisten projektien koordinoinnista. PENissä Dahl aloitti työn keskiaasialaisten naiskirjailijoiden hyväksi, joka poiki yhden kansainvälisen kokouksen ja kaksi antologiaa. Keväällä 2012 ilmestyy suomalais-afrikkalainen kirjallisuusantologia (Palladium-kirjat), johon liittyvän kirjeenvaihdon hän koordinoi.
Dahl on osallistuva ja aktiivinen toimija, joka ottaa kantaa sydäntään lähellä - ja vähän kauempanakin - oleviin asioihin. Yhteiskunnalliset asiat alkoivat kiinnostaa jo lukiossa, jolloin Dahl sijoittui naisten maanpuolustusta käsittelevällä kirjoituksellaan kolmanneksi Kadettikunnan valtakunnallisessa kirjoituskilpailussa. Hänen yhteiskunnallisteemaisia tai kansainvälistä politiikkaa sivuavia kirjoituksiaan on julkaistu Ulkopolitiikka-, Ydin- ja Kansan Uutiset-lehdissä.
Nyt Dahl on ehdolla Vantaan valtuustoon Vasemmistoliiton ehdokkaana - pioneereistä valtuuston lehtereille!
Tunnuslauseena Sanat teoiksi!
Politiikkaa vaivaa luottamuspula, jonka näkee viimeisten vaalien tuloksista. Nyt tarjolla on vaihtoehtoja - äänestä rehti ihminen Vantaan valtuustoon! Ihminen, joka ei vain puhu, vaan välittää oikeasti. Poliittista kulttuuria on uudistettava vaikka kuinka hitaasti avoimemmaksi ja läpinäkyvämmäksi ja vastaamaan todellista demokratiaa. Demokratia ei saa olla pelkkiä virkamiesten toteutumattomia korupuheita paperilla. Sanojen on vastattava tekoja!
Tervetuloa tukiryhmään: ritdahl@gmail.com
Kärkiteemoja ovat:
1) Sosiaalinen oikeudenmukaisuus: keskustelua herättäneen kuntauudistuksen jälkeen kaikille taatut, demokraattiset, edulliset ja kattavat julkisen sektorin palvelut uusliberalistisen ulkoistamisbuumin aikanakin. Erityisesti täytyy pitää huolta kaikkein haavoittuvimmista kansalaisryhmistä lapsista ja nuorista vanhuksiin, päihdeongelmaisiin ja muulla tavalla syrjäytettyihin.
2) Monipuolinen ja kattava kulttuuri matalasta korkeaan
3) Todellisen monikulttuurisuuden ja kanta- ja uussuomalaisten välisten kohtaamisten vahvistaminen & kaikenlaisen segregaation eli eristämisen vastustaminen
Erityisen tärkeää on edullisesta ja kaikille mahdollisesta terveydenhuollosta sekä lasten ja nuorten ennaltaehkäisevistä, mutta järkevästi suunnitelluista psykiatrian palveluista huolehtiminen. Lasten ja nuorten terveyteen panostaminen on parasta mahdollista yhteiskuntapolitiikkaa ja hyvinvointivaltion tulevaisuuden varmistamista. Jokainen koulu- ja urapolkunsa loppuun pääsevä nuori on tulevaisuuden veronmaksaja ja ”yhteiskuntakelpoinen” kansalainen, joka hyödyttää viime kädessä koko yhteiskuntaa sijoittumalla elättäjäpuolelle, ei elätettäväksi. Samalla ehkäistään syrjäytymistä tai syrjäyttämistä.
Itä-Vantaalla Hakunilan suuraluetta kehitetään niin, että suurin osa palveluista siirtyy rakenteilla olevaan Porttipuiston uuteen ostoskeskukseen. Jo suunnitteluvaiheessa on huomioitava kaikkein heikoimmat kansalaisryhmät luomalla heille luontevia oleskelupaikkoja uudessa tilassa. Päihdeongelmaiset, vanhukset ja muut haavoittuvimmat kansalaisryhmät pitää luonnollisesti huomioida päätöksenteossa muutenkin.
Aluetoimikuntien tehtävä on vahvistaa lähidemokratiaa, mutta niiden toiminta nykymuodossaan on ongelmallista. Rahanjakoperusteita olisi saatava uudistettua niin, että perusteet ovat ainoastaan sisällölliset ja hyödyttävät mahdollisimman monia hyvään projektiin tukea hakevia alueen toimijoita.
Monipuolinen kulttuuri matalasta korkeaan tarkoittaa sananmukaisesti kaikenlaista kulttuuria teatterista monenlaiseen musiikkiin ja kirjallisuuteen. Kulttuurimenojen osuus Vantaan budjetista on nykyisellään naurettavan pieni; osuutta pitäisi nostaa.
Hallinnon termiksi vakiintunut monikulttuurisuus edellyttäisi toteutuakseen tehokkaampia kunnallisia (tuki)toimia. Ei ole riittävästi – vaikka on toki hyvä alku - että Vantaa kohottaa imagoaan kosmeettisesti valitsemalla Vuoden monikulttuurisuusteon. Monikulttuurisuutta pitäisi tukea entistä aktiivisemmin, mutta todellisin yhteisöjen välisiä kohtaamisia edistävin toimin, ei pelkillä avustuksilla kansainvälisille yhdistyksille ja eristämällä maahanmuuttajat asumaan omiin ”gettoihinsa”.
Sosiaalista segregaatiota tukevat politiikat eivät edistä ”kanta”- ja uussuomalaisten (oikeastaan koko termistö vaatisi uudistamista) todellisia kohtaamisia. Asunto- ja muiden poliitikkojen tulisi tähdätä eri yhteisöjen välisiin kohtaamisiin, ei ulossulkemiseen ja eristämiseen.
Pelkästään Hakunilan alueella asuu noin 19 prosenttia maahanmuuttajia, joiden vanhempien sukupolvien edustajat tulevat luultavasti elämään suuren osan elämästään täysin ”kantasuomalaisesta” todellisuudesta vieraantuneina. Toisen ja kolmannen sukupolven maahanmuuttajalapset osaavat jo kieltä ja ymmärtävät kulttuuriakin, mutta vanhempien suhde suomalaiseen yhteiskuntaan jää etääksi.
Subscribe to:
Posts (Atom)